Noitaikkuna: Onko minulla isää?

 – Black, Black! minä huutelin ehtoolla kissaani. Mentäiskö heittämään kierros tuonne Ruhalan suuntaan, kun ukko laittoi  valotkin luutaan. Sitä paitsi Isänpäiväkin on kohta, joten voisimme käydä noutamassa vaikkapa jonkun isukin sieltä samalla kyytiin. Black ei suostunut hyppäämään luudalle vaikka kuinka houkuttelin. Viimein hän kysyi:
  – Onko minulla isää?


   – Ja-ah, eiköhän kaikilla kissoillakin ole, mutta minä en aikakaan tiedä missä. Minun isäni ja vaarini ovat kylläkin jo kuolleet. Sinun isästäsi en voi enää kysyä Hani-äidiltäsi. Voin korkeintaan arvuutella sukuasi paikallisten sankareiden perusteella, mutta lakkaa nyt jo miettimästä, että päästään matkaan ennen kuin tulee liian pimeä.
   – Hani, hassu nimi äidillä, tuumi Black ja jatkoi:
   – Muista sitten kysyä siellä isossa talossa kohteliaasti kyytiin henkilöä, ettei kukaan vaan turhaan loukkaannu, neuvoi kissani ja jos jokin isä ei haluaa tulla piristäytymään pienellä lentoseikkailulla, niin älä suutu. Voimmehan me aina tehdä kierroksia kaksin tai ottaa vaikka muita erilaisia henkilöitä mukaan. Olisihan se vaihtelua heillekin. Näköalaa, ja jos sinä vielä noituisit vaikka mukavan kuutamon niin voitaisiin lennellä vaikka koko yö. Näkisivät muutkin, että aina voi keksiä jotakin vastaavaa viihdykettä kun ei vaan ole mitään surullista. Mutta tapauksia saa olla niin kuin Oprissa.

Tätä pohtiessani en enää kuullut luudan varrelta tavanomaista hyrinää, mutta hetken päästä tunsin nuolaisun poskellani ja hennon äänen:
  – Minä nyt kuitenkin ajattelin sanoa sinua koko elämäni Black-emoksi, mutta voisitko sinä tästä lähin huudella minua vaikka Black-pojaksi, kun se musta tuntuu niin kovin pimeältä.

Julkaistu 10.11.2016 12:02