Gallen-Kallela forever!

Muutama viikko sitten kävin englantilaisen ystävättäreni kanssa Wienin Belvederen linnassa, joka toimii nykyään mm. taidegalleriana. Belvedere on rakennettu 1700-luvun alkupuolella valtavalle rinnetontille, niin että tontin yläosassa on ns. ylälinna (Obere Belvedere) ja sen alaosassa, nykyään vilkkaan liikennekadun varrella alalinna (Untere Belvedere). Molempien linnojen välillä on valtava barokkipuisto, jonka arkkitehtonisen rakenteen näkee parhaiten ylälinnan ylimpien kerrosten ikkunoista. (Sana belvedere on italiaa ja tarkoittaa ´kaunis näköala´.)

Ystävättäreni ja minä ostimme kokopäivälipun molempien linnojen kaikkiin gallerioihin ja päätimme käyttää sitä maksimaalisesti hyväksemme. Aloitimme alalinnan galleriasta, jossa oli valokuvanäyttely valokuvauksen historian alkuajoilta. Tutkimme kuvia tarkkaan, mielenkiintoista. Valokuvauksen alkuaikoina tuntui vallitsevan ajatus, että taidemaalaus kävisi vähitellen turhaksi ja siitä voitaisiin luopua, kunhan valokuvataide kehittyisi teknisesti riittävästi.

Soimme itsellemme pienen tauon ja vatsallemme vahvistusta ja siirryimme sitten puiston läpi ylälinnaan. Päätimme aloittaa sen ylimmästä kerroksesta ja siirtyä vähitellen alempien kerrosten gallerioihin. Jokainen turistina museoita ja gallerioita kierrellyt tietää, että sellainen ”taidepäivä” ottaa voimille ja vaatii kestävyyttä, mutta me olimme sitkeitä. Viimein olimme ylälinnan alimmassa kerroksessa, jossa on näytteillä gallerian omiin kokoelmiin kuuluvaa taidetta. Päätimme käydä sen läpi melko kursorisesti, olimme jo tosi väsyneitä.

Yhden näyttelyhuoneen ovella minulta pääsi huudahdus! Ryntäsin huoneen läpi sen takaseinän vasempaan nurkkaukseen: näin jo ovelta, että siellä riippuva taulu on aivan varmasti Akseli Gallen-Kallelan maalaama. Ja aivan oikein, se oli! Jouduin tietenkin selittämään ystävättärelleni innostustani, eihän hän voinut tietää, miksi sillä lailla yhdestä taulusta riemastun. Taulun nimi on saksaksi Die Frühjahr eli Kevät, ja siinä on yksinkertainen mäntyjä kasvava kallioinen rinne, jolla on vielä lumen rippeitä. Kuvittelen, tai oikeastaan olen melko varma siitä, että taulu on maalattu Kalelassa, kuvan rinteen takana on varmasti vettä, satama, kivet näyttävät juuri sellaisilta kuin muistan ne Kalelan männikössä olevan.

Mielikuvitusta, tietenkin: en ole vuosiin käynyt Kalelassa. Mutta voi, miten sen taulun näkeminen lämmitti mieltäni, oli kuin olisin kotiin tullut! Sitten muistin, että olen nähnyt taulun Belvederissä ennenkin, vuosikymmeniä sitten (Olen asunut Wienissä yli 40 vuotta.) Taulu kuuluu siis gallerian peruskokoelmiin, aina se ei kuitenkaan ole näytteillä. Nyt on, ja kenties menen vielä toistamiseen seisoskelemaan sen eteen. Uskomatonta, että yksi ainoa sinänsä vaatimaton taulu voi suoda ihmiselle sellaisen onnentunteen kuin tämä taulu teki. Uskomatonta!

Julkaistu 07.12.2016 18:42