Noitaikkuna: Mainio väline

 Kyllä netti on sitten mainio apuväline, varsinkin jos sattuu olemaan kotona ukko, jolle ei ruoka meinaa maistua. Ymmärtäähän sen, kun vuodesta toiseen joutuu syömään samaa sotkua, vaikkakin omaa tekemäänsä. Ei se minullekaan aina maistu, kohteliaisuudesta syön. Pitäähän noidankin pysyä hengissä.

No nyt ei enää meillä naispuoleisilla ole hädän päivää. Kokeilkaapa tätä netin ohjetta. Kun ukkonne seuraavan kerran väittää ettei ruoka maistu, alkakaa laulaa. Aivan varmasti ensi reaktio on, että ukkonne suu lentää apposen auki. Ei sitten muuta kuin äkkiä lusikalla ruokaa sisään. Jos teillä on laulun ääntä, niin homma jatkuu kunnes lautanen on tyhjä. Minun tapauksessa ukon suu aukeni pelästyksestä ja sainpahan työnnettyä muutaman lusikallisen ennen kuin hän ymmärsi temppuni. Menen laulutunneille niin ehkä ruokailu tulevaisuudessa luonnistuu paremmin.

Yöllä kuuntelin miesten keskustelua naisista. Pitävät kuulemma sellaisista henkilöistä joilla on huumorintaju,mielellään vielä samanlainen kuin heillä. Kokeilin heti ja kerroin aamukahvilla ukolle vitsin, tai ainakin yritin kertoa, muttei siitä mitään tullut, kun minua nauratti niin kamalasti.   – Aina sama juttu, ukko totesi ja syventyi lehteensä.
En ollut moksiskaan, sillä öinen miesten seurue totesi, että pääasia on, että naisilla on hauskaa. Ajatelkaa, miten ihanasti sanottu.

Nyt ymmärrän paremmin miksei noidan juttuni pääse enää lehden palstoille. Toimitus ei uskalla ottaa sitä riskiä, ettei kukaan mies naura, tai ehkä ettei ymmärrä.
Lopuksi kehottaisin kaikkia teitä äänestämään uutta noitaa. Minäkin äänestin itseäni, vaikkei se kuulemma ole mahdollista, sanoi ukko. No kun en parempaakaan keksinyt, minä tivasin. Nyt ainakin ehtisin valmistautua. Käydä kampaajalla ja hämmästellä valintaani.

Annankin kaikille kansalaisille tärkeän neuvon. Ei koskaan tiedä, missä puussa se piru istuu, joten olkaa täysissä tämmingeissä itse kukin ja hämmästelypuhe valmiiksi kirjoitettuna taskussa niin että voitte Ruovesi-lehden toimittajan kysymykseen vastata – voi, tämä nyt ei tullut ollenkaan täytenä yllätyksenä, paras voittakoon.

Joten, muistakaa kaikki rakastaa itseänne ja äänestää vielä kun ehditte.

Julkaistu 24.05.2017 18:29