Melu – salakavala kumppanimme

Istuin Taysin pääoven edessä pihalla penkillä auringossa katsellen tekopuutarhaa ja sen muoviomenapuuta. Olin happi- ja luontohyppelyllä toipumisosastolta. Äkkiä päähäni jysähti, että joku on pielessä, joku häiritsee.
 
Melu!  Hurja, monenmoinen luontoon kuulumaton möykkä osui aivoihini! Rakennustyömaa, käynnistyvien taksien dieselien mörähdys, ovien läimähdykset, potilaita katsomaan menevien ihmisten riitely reitistä, Medi-Helin yllättävä pörinä, tupakkamiehen äreä kysymys, saahan tässä tupakoida...
 
Panikoiduin ja lähdin sairaalakompleksiin sisälle.
 
Sängyssäni aloin miettiä melun olemusta kuten Konsta Pylkkänen tulen olemassa oloa. Meluhan mielletään desibeleiksi. Kurinalaisesti kutistetuksi. Ruohonleikkurissa, sähkökäsityökaluissa ja liikennevälineissä melu on paketoitu keltaisen tarran alle ja jonain raja-arvona pidetään 85 desibeliä. Mietin autojen päästöjen peukalointia – kyllä varmaan keltaisen melutarran piiloista vapautuu paljon enemmän melua kuin tarra kertoo!
 
Iltauutisissa Yhdysvaltain ja Pohjois-Korean valtiaat kalistelivat sanan säiläänsä. Trumpin ei kovinkaan korotetulla äänellä vannottu toteamus kostolla tulella, voimalla ja ennennäkemättömällä räiskeellä tuotti melua minulle! Puhumattakaan Pohjois-Korean rouva uutisankkurin mahtipontisesta huutamisesta, kuinka he ballistisilla keskipitkänmatkan ohjuksilla hyökkäävät jenkkitukikohtiin!
Pahaa melua ja painetta tämä dialogi oli aivoissani.
 
Kun tältä sairaalakeikalta palailen,  poikkean ensiksi apteekissa täydentämässä kotilääkitystä. Sillä keikalla kadulla vastaantuleva äänekäs päiväkerhokatras voisi olla melua minulle. Toki ajatustakin paheksun, että iloiset reippaat lapsukaiset pitäisi alistaa armeijamaiseen tahtirivistöön tuppisuina pakkokasvatetuiksi yhtenäiseksi yhden aatteen massaksi.
Eihän Kekkosella ole melua, eihän?
 
Ihanan täydellisen luonnon hiljaisuuden vallitessa pienikin asia voi ärsyttää aivojen melukomponenttia.
Keväällä muuttolintujen palatessa joku voi todeta, että taas tuo lintujen huuto ja metelöinti alkoi. Joutsenen kauneus puhuttelee, mutta meteli ei liene monellekaan sulosointuja. Kesän edetessä lintujen melu vaimenee, mutta yksittäisiä, ärsyttäviä melusaasteita osuu vaan pääkoppaan. Pulssia nostattaa räkättirastaitten räkätys ja käkätys, kun mansikat, kirsikat ja punaiset viinimarjat saavat kyytiä!
 
Talvella onkin sitten hiirenhiljaista, vai onko...
Kun talitinteille, punatulkuille ja oraville tarkoitetuille ruokintapaikalle ilmestyy käkättäen harakka, närhi tai tikka, meluhermoni laukeavat ja ikkunaan rummuttaen ajan nämä kutsumattomat äänekkäät metelöitsijät tuiskun sekaan.
 Yöllä virinnyt tuuli kolkuttaa porrasharjaa vasten seinää. Jatkuuko, loppuuko? Aikani mietittyäni ryömin peiton alta terassille tuiskuun ja asetan harjan pitkälleen terassin lattialle.
 
Melu on todellakin salakavala peikko. Se piileksii kaikkialla ja hyökkää mitä monimuotoisimmin keinoin pahaa-aavistamattoman uhrin päähän aiheuttaen melukeskuksen reagoinnin, verenpaineen nousun, adrenaliinin kohoamisen, sykkeen tihenemisen ja mitä tahansa reaktioita ja seuraamuksia kovasta äänenkäytöstä fyysiseen käsirysyyn.
Analyyttisen konstapylkkäsmäisen perinpohjaisen pohdinnan jälkeen totean Vanhan Kansan anekdootin "Paljon melua tyhjästä" vajavaiseksi. Oikeaksi olen todistellut melun olemuksen "Paljon melua tyhjässä". 
 
Julkaistu 11.08.2017 13:16