Iranilaisia ystäviä

Talvella 2016 tutustuin Wienissä viiteen iranilaiseen nuoreen pakolaiseen; he vierailivat siinä hoitokodissa, jossa tiistaisin käyn tapaamassa talon asukkaita. Heillä oli rinnassaan nimilaput: Saleh, Farhad, Saeed, Farshad, Homy. Hoitokodin kahvilanurkkauksessa kuulin lyhytversion heidän tarinastaan.

Heidät oli majoitettu pakolaiskeskukseen, he olivat muslimeja, mutta olivat päättäneet kääntyä evankelisiksi. Oliko se mahdollista? Siinä kysymys, johon he eivät tienneet vastausta. He tekivät suunnitelman: he menivät joka sunnuntai jumalanpalvelukseen johonkin Wienin evankelisista kirkoista. Saksaa he eivät osanneet, mutta tunnelman kirkossa he aistivat. Käytyään kaikissa kaupungin evankelisissa kirkoissa he päättivät, mikä kirkko ja kuka jumalanpalveluksen toimittaneista papeista oli heistä sympaattisin ja valitsivat kotiseurakuntani Simmeringin ja sen papin, Marian. Sekin painoi vaa´assa, että Maria puhui englantia. Marialle he esittivät kysymyksensä: Onko mahdollista kääntyä evankeliseksi?

Mahdollista se on, mutta edellyttää kasteopetusta, vastasi Maria. Olemme valmiit tulemaan oppilaiksesi, nuoret miehet vastasivat ja aloittivat opiskelun. Viikko viikolta he matkustivat läpi kaupungin Simmeringiin ja istuivat muutaman tunnin Marian kastekoulussa. Kasteen he saivat alkukesällä 2016. Se oli harras, matalan profiilin tilaisuus: kukaan heistä ei siihen mennessä ollut saanut edes kutsua turvapaikkahakemuksensa käsittelykeskusteluun, heidän kääntymisestään ei siis ollut syytä tehdä numeroa.

Ensimmäisenä positiivisen vastauksen sai Saleh. Heti sen jälkeen sain häneltä kaveripyynnön facebookissa ja facebookin kautta kyselen silloin tällöin heidän kuulumisiaan. Kerran valitin, etten ollut aikoihin tavannut heitä. Vastaus: tule kirkkoon, niin tapaat meidät! Tajusin, että kun nuoret miehet ennen olivat tottuneet rukoilemaan viisi kertaa päivässä, niin heille jumalanpalvelukseen osallistuminen kerran viikossa, sunnuntaina, on itsestään selvää.

Vähitellen asiat alkavat selvitä. Neljä heistä on jo saanut ns. harmaan passin, siis oleskeluluvan Itävallassa ja mahdollisuuden liikkua EU-maissa ja etsiä töitä. Kaikki asuvat jo kaupungilla omassa tai ryhmäasunnossa. Ruoanlaitto on ongelma: Miten selvitä vähin kustannuksin? Mitä laittaa ruoaksi? Ja miten?

- Yritämme muistella, miten äiti valmisti aterioita, he kertovat, mutta sellaisiin asioihin ei kotona tullut kiinnittäneeksi huomiota.

Viime viikolla järjestin kotikeittiössäni pienen kokkikoulun, johon kutsuin koko ryhmän, mutta vain pari heistä pääsi tulemaan: yhdellä oli saksan kurssi, toinen töissä ja kolmas työpaikkahaastattelussa. Ostin tarvikkeet etukäteen ja otin esille välineet, joita käyttäisimme. Menu: riisiä ja kalkkunanrintakastiketta, lisänä salaattia. Reseptini olivat yksinkertaisia:

Kalkkunanrintasuikaleet ruskistetaan pannulla, lisätään pari suikaleiksi leikattua paprikaa – toinen niistä tujakka – ja käännellään pannulla, kunnes paprikat ovat vähän pehmenneet. Lisätään reippaasti soijaa ja annetaan hautua pannulla kannen alla. Lopuksi lisätään runsaasti kermaviiliä tai ranskankermaa. (Ei suolaa, soija antaa kastikkeelle sen tarvitseman suolan.)

Riisin panimme jo aikaisemmin kypsymään: 1 osa riisiä, 2 osaa kiehuvaa vettä, kattilan pohjalle ohut kerros oliiviöljyä, siihen riisi ja suolaa, kuullotetaan ja lisätään kiehuva vesi. Annetaan hautua kannen alla hiljaisella liekillä. Riisi on kypsää, kun vesi on imeytynyt siihen.

Oppilaani toimivat ohjeitteni mukaan, yksi leikkasi kalkkunanrintaa suikaleiksi, toinen pilkkoi salaattiaineita. Välineet he puhdistivat nätisti heti, kun eivät enää niitä tarvinneet, mitään kaaosta ei keittiössä päässyt syntymään. Ruoka valmistui, katoimme pöydän ja istuimme syömään. Ja ruoka maistui!

Syödessä utelin nuorten miesten tulevaisuudensuunnitelmia. Homy kertoi kasvaneensa mummunsa kanssa ja oli sen takia tottunut puuhailuun vanhojen ihmisten kanssa; hän kävi säännöllisesti – korvauksetta – paikallisessa dementiakodissa ja harkitsi vanhustenhoitajan ammattia. Farshad oli kiinnostunut lasten kanssa puuhailusta, hän veti seurakunnan lastenkirkkoa ja opiskeli taikatemppuja viihdyttääkseen lapsia. Hän voisi kenties opiskella lastentarhan opettajaksi, hän mietiskeli. Sympaattisia nuoria ihmisiä, sydämestäni toivon heille valoisaa tulevaisuutta Wienissä.

Katolilaisuus on Itävallan valtauskonto, evankelisia on väestöstä vain vajaat 4 %                                                                                                                                                              

Julkaistu 11.10.2017 16:41