Monitoimikärryt

Voi haikeutta! Olen ollut tähän asti äiti, joka ei ole tuntenut, tai ei ainakaan tunnusta tunteneensa, haikeutta lasten kasvamiseen liittyvissä etapeissa. Minusta eskarin alku ja rautahammas ja pyöräilemään oppiminen ovat olleet hurjan hienoja juttuja, ja olen toki tuntenut häivähdyksen nostalgiaa ja raapustanut kalenteriin merkinnän. Mutta nyt aloin haikailla. Laitoin kirpputori-ilmoituksen lasten tuplakärrystä, kavereiden kesken “kruutserista”. Siitä maailman ihanimmasta kapineesta, joka on pelastanut äidin väsymyksen partaalta ja tuottanut vapauden tunteen ja mahdollistanut monet retket.

Kärry, jonka ensisijaisesti voi asentaa pyörän perään. En kertaakaan käyttänyt sitä pyöräillessä. Sen sijaan olen kävellyt ja lenkkeillyt sen kanssa satoja kilometrejä. Se on lukemattomia kertoja pakattu täyteen lapsia ja eväitä ja polkupyöräkin on sen päällä keikkunut. Potkupyörä on pilkistänyt sen takaluukusta, talvella sukset ja luistimet. Sen kanssa on juostu joulusaunaan, koluttu polkuja ja umpimetsääkin. Isot pyörät ovat halkoneet mukavasti umpihankeakin.



Siihen liittyy valtavasti muistoja. Ostin kärryn kun perheeseemme syntyi toinen lapsi. Olin aina vaunuillut paljon ensimmäisen pojan kanssa. Hän halusi edelleen mukaan vauvan vaunulenkeille. Reseptini itseni kanssa elämiseen pikkulapsiaikana oli leipoa ja liikkua. Kahden lapsen kärry oli siis ehdoton. Kun olin leipomuksiani syödessä kerännyt kymmenen lisäkiloa, motivoiduin myös juoksemaan. Kärry toimi siinäkin loistavasti.

Hepuliherkän äidin lisäksi perheeseemme kuului hepuliherkkä koira, jolle iso kärry oli myös loistava. Tokikaan en koiraa tunkenut kärryyn, vaan vastaantulijoidan kanssa saatoin työntää kärryn koiran eteen ja pitää rapsutustuokiota kärryn takana, kunnes muut kulkijat olivat menneet ohi. Jepsu oppi hyvin nopeasti oman paikkansa kärryn vasemmalla puolella. Hänellä oli siinä tehtävä ja se tiesi olla haukkumatta, kun lapset nukkuivat. Viisas-Jeppe.

Kärryllä kuljettiin rantasaunaan ja hiekkarannalle, pieniä matkoja. Se saatteli päiväunille, joka päivä. Se pakattiin täpötäyteen autoon ja matkattiin Åreen, ihan oikeille matkoille. Se puskettiin poluille ja sammalikkoon, metsäretkille. Kärrystä löytyivät vaihtovaatteet, kypärät, leikkikalut, pillimehut ja ostoskassit. Se oli huoltovaunu.

Olenko varma että pärjään nyt ilman huoltovaunuani?
Se on seissyt lähes koko kesän ja syksyn käyttämättömänä kuistilla. En siis tarvitse sitä enää. Juokseminen on kuitenkin edelleen huoltotoimenpiteeni. Syyslomalla, ihka ensimmäisellä eskarilaisen sellaisella, juoksin hevostallille. Perhe tuli noutamaan endorfiinihurmoksisen äidin kotiin autolla. 24 kilometriä. Ensimmäinen pidempi matkani lenkkareilla. Ihanaa!

Seuraavana päivänä suuntasimme koko perhe Pajusen Eräilijöiden luontopoluille ja grillaamaan makkaraa. Sekin oli ihanaa! Enää ei ollut huoltovaunua mukana. Potkupyörän voi kantaa hihnalla olkapäällä ja potkuttelija kulkee myös harteilla, jos ei itse jaksa potkutella. Pikku maastopyöräilijä viilettää jo kaukana edellä. Lienen valmis tähänkin etappiin. 

Kirjoittaja on Ruovesi-lehden uusi bloggaaja, paljasjalkainen ruovesiläinen Anna Häyrynen. Anna otti opinnoistaan Virossa ja Islannissa vauhtia ja sinkoutui takaisin kotikyläänsä. Anna kirjoittaa puuhakkaan perheensä edesottamuksista Ruovedellä ja ehkä vähän leveileekin sillä, miten mahtavaa on asua maalla.

Julkaistu 30.10.2017 13:57