Äitinä itsenäisyyspäiväjuhlissa

Pääsin tänä vuonna osallistumaan kahden kyläkoulun itsenäisyyspäiväjuhlaan, sitten omien joulujuhlieni tai kuusijuhlieni jälkeen Visuveden koululla. Pekkalan koulun itsenäisyyspäiväjuhlaan osallistuin järjestelmäkameralla ja salamavalolla varustettuna ja valmiina bongaamaan kaikkea mainittavaa. Enhän päässyt paljon kynnystä pitemmälle, kun jo jäin ihastelemaan lasten taidetta seinillä ja koitin saada niitä koottua kameralle talteen.

Suosikkikokonaisuuteni oli neliskanttisista lapuista koottu suomenlippu. Jokaisessa lapussa oli sana. Sanat olivat koulun oppilaiden ja henkilökunnan valitsemia kauneimpia suomalaisia sanoja. Ulkoasultaan tai merkitykseltään. Kokonaisuus oli ihanan yksinkertainen mutta niin viehättävä.

Kaikki esillä olleet lasten työt olivat niin vilpittömiä, hauskoja sekä oivaltavia. Ja jollakin tavalla konstailemattomia. Tätä samaa vilpittömyyttä, oivaltavuutta ja intoa nähtiin myös lavalla. Molemmilla kyläkouluilla.

Pekkalassa lapset olivat saaneet itse koulun ilmiöviikkojen aikana valmistella oman esityksensä. Työskentelytiimit koostuivat eri-ikäisistä lapsista. Jokaisella ryhmällä oli Suomen kulta-ajan kuvataideteos, johon he olivat pureutuneet. Jokainen esitys alkoi esitelmällä teoksesta ja taitelijasta. Katsojat saateltiin tutustumaan Akseli Gallen-Kallelan, Helena Westermarkin, Ellen Thesleffin ja Hugo Simbergin maailmaan.

Nauroin, nautin ja liikutuin mainioita lasten performanssimaisista teosten tulkinnoista.
Rusina-lehmä tulla tallusteli lopulta katsojan mielikuvissa paikalle, kun Paanajärven paimenpoika lukuisista ohjeista huolimatta sai lopulta töräyteltyä tuohitorveensa. Ainoa laulu, jota lapset eivät olleet valinneet oli Impi Marjatta –teokseen tulkinnassa käytetty Tuiku tuiki tähtönen. Tuikkivat myös silmäkulmat. Köyhää poikaa teoksen äärellä taitava kaksikko pajatti Oli kerran (ennen) Onnimannin alusta loppuun. Vinnarin sisarusten ääreltä katsottiin vuoteen 2017 ja pohdittiin nautojen nimeämistä. Todettiin myös, että omena on hyvä sekä lehmä että ruoka. Lapsia tuvassa alkoi kauniisti soololla Nuku nuku nurmilinnusta. Ja suorastaan vaati Suutarin emännän kehtolaulun piupalipaupalit. Viimeisenä esityksenä oli Thyra Elisabeth, jossa soudeltiin Ruoveden rantoja vähäeleisesti. Ilahduin myös erityisesti lavan teoksen pyöristeltyistä yläkulmista.

Näissä inspiroituneissa tunnelmissa lähdin seuraavan iltana itse tälläytyneenä Visuveden koulun itsenäisyyspäivänjuhliin. Äitinä. Näkeekö äitinä tai isänä kokonaisuutta vai ainoastaan sen oman talttahampaan? Lapset asettuivat omille paikoilleen luokkakavereiden sekaan. Hieman vakavina. Jännitti. Jännitti myös yleisössä. Salissa on hämärää. Lava valaistu. Kadonnut nokkahuilu löytyi lavan reunan takaa!

Visuveden koulun itsenäisyyspäiväjuhla oli osa koko kylän juhlaa ja oltiin myös uudessa ympäristössä Työväentalolla. Ihanan virallista. Ohjelma oli luotu sen mukaan viralliseksi ja perinteitä kunnioittavaksi. Lapset urakoivat hurjia suorituksia. Hajamielisenä äitinä pohdin, miten lapset saattoivat muistaa usean eri esityksen sanat, tanssit ja nuotit.

Tanhu kuuluu niihin perinteikkäisiin ilmaisumuotoihin, jotka nostavat niskakarvani pystyyn. Siksi taisin vähän huokaista, kun kuulin, että vitoskutoset tanhuisivat lavalla. Mainiona mausteena kuitenkin lapset olivat itse soittaneet ja äänittäneet musiikit. Ja kuinka urheita tanhuajia lavalla nähtiin! Lisäksi rakastan yksityiskohtia. Yhtenäinen pukeutuminen, hameet, taskut ja paljaan jalat saivat pisteet!

Loistavat nokkahuiluilijat saavat myös sympatiani. Palauduin tässäkin itse sinne lukuisien vuosien taakse rivin jatkoksi soittamaan Kanootin kapean. Pikkukaveri sylissäni heilutteli Kuoma-saappaitaan, kun isoimmat lapset esittivät Hectoria. Mieleenpainuvia olivat myös lasten juhlapuheet, joissa me aikuiset pääsimme kurkistamaan, miten lapset näkevät Suomen ja itsenäisyyden.

Juhlan loppupuolella lavalla mellestäneet mainiot Oiva oravat saivat spontaanit wuhuu-huudahdukset yleisöltä. Ilta päättyi osaltamme siihen, että yksi Oiva orava nukahti syliini kuumeisena. Esitykseen pääseminen oli niin tärkeää, että virukset joutuivat odottamaan vuoroaan. Esiintyminen oli ollut kuulemma kivaa. Mummuporras olisi tarvinnut nenäliinoja kenties jopa enemmän kuin me äidit ja isät. Visuvedelläkin lapset tekivät juhlan.

Parhaiten muistan molemmista juhlista sen, kuinka tärkeää juhlat olivat lapsille itselleen. Joku jännitti, rikkoutuuko lavaste siirrettäessä. Toiset suhtautuivat omiin tehtäviinsä äärimmäisellä huolellisuudella ja virallisuudella. Kolmannella oli kaksi numeroa liian isot korkokengät. Mutta juhliinhan täytyy pukeutua! Ihania lapsia.

Julkaistu 13.12.2017 15:44