Äiti juoksee

Sunnuntaina telkkarin olympiamaratonin innoittamana tajusin, että olisi kiva mennä juoksemaan. Niinpä laitoin pesukoneellisen pyykkiä pyörimään ja keräilin sykevyön, vahingossa löytämäni talvitrikoot, paidat ja takin ja vuosi sitten paikallisesta kirppisryhmästä bongaamani nastalenkkarit.

Ensimmäinen tilanne syntyi siitä, että kännykän akku oli vähissä ja kellon akku lopussa. Pikaisesti jätin kännykän latautumaan siksi aikaa kun puin muut varusteet. Seuraavaksi arvoin lenkin pituutta ääneen. Puolisoni hömpöttämänä päädyin juoksemaan noin kahdensadan metrin pihalenkkiä ympäri. Haaveilin pitkästä lenkistä.
Pihalenkki on ollut pimeinä marraskuun iltoina loistava, koska sen saa puoliksi valaistua. Muutenkin olen sitä puksuttanut menemään kerran jos toisenkin, äitisyistä.
Lapset olivat pihassa pulkkamäessä ja joka kierroksella vaadittiin katsomaan toinen toistaan mehevämpiä laskuja. Noin kolmen ja puolen kilometrin kohdalla jätin kännykän latautumaan sisälle. Sen jälkeen tuli ensimmäinen pulkkamäkilohdutuspysähdys. Onneksi vain poskipäähän tuli pari naarmua.
Pulkkamäkeilijät vetäytyivät sisälle. Jatkoin yksin pihan kiertämistä. Nastalenkkarin jälkiä kertyi useampi päällekkäin. Ohi sivakoinut kahdeksankymppinen isäni suositteli hiihtolatua harjussa.

Aloin laskea kierroksia vietyäni puhelimen syke- ja matkamittareineen sisälle. Aluksi kierroslaskuissa mukana pysyminen tuotti vaikeuksia. Myös keskittyminen pientä lenkkiä hinkatessa oli hankalaa. Ajatus vaelsi. Jokaisen kymmenen kierroksen kohdalla lisäsin puupinon päälle lumikokkareen. Sitten aloin ajatella kierrettyä kierrosnumeroa. Hiekkalaatikon reunassa olevan kuusen kohdalla vaihdoin numeron seuraavaan.
Jo ennen kymmenettä kierrosta oikea polvi alkoi marista. Vaihdoin juoksutahtia ja helpotti. Kierrosten laskeminen oli tuskastuttavaa kahteenkymmeneen asti. Sen jälkeen se kävi helpommaksi ja yli kolmenkymmenen jälkeen muuttui jo automaattiseksi.
Ennen puoltaväliä iski työkriisi ja maanantai ajatuksiin. Juostessa se selveni. Puolen välin kieppeillä tuli ideoita. Juostessa on hyvä saada ideoita. Voi vain jatkaa juoksemista eikä tarvitse täristä ideoiden toteuttamiseksi.

Neljänkymmenen jälkeen olo oli mukavan turtunut. Tiesin myös lopettavani viiteenkymmeneen. Selittelyn makua, mutta koko alkuvuoden matkakaverina on ollut jonkin sortin nuha. Seuraavalla kerralla sitten sata kierrosta. Tai joku toinen kerta. Tai ehkä lähden metsään juoksemaan.
Puupinon päälle sain viisi lumikokkaretta. Otin myös videon loppuverryttelyjuoksusta. Juoksin videolla kuin äiti. Kyllä kai sitä juuri ja juuri voi juoksuksi kutsua.

Kokonaisuudessa kulutin sunnuntaita tunnin ja viisikymmentä minuuttia pihaa kiertäen. Loistavaa puuhaa! Sisällä pesukoneen mielestä olisin voinut vielä tarpoa neljätoista minuuttia, niin olisin saanut vaatteet suoraan pesukoneeseen.
Anna Häyrynen

Julkaistu 21.02.2018 13:24