Näädänpoikasen kuolema

 Se oli yksinkertainen hautaustoimitus ja hauta on karu.

Näätäpariskunta katsoi alkukesästä mökkini välikaton soveliaaksi paikaksi pesän tekoon; hirsiseinä on kai laskenut sen verran, että seinän ja katon lappeen väliseen verkkoon on tullut aukkoja. Kun tulin mökille kesäkuun alkupuolella, pennut olivat ilmeisesti jo syntyneet, vaikken koskaan päässyt laskemaan niitten lukumäärää. Rytinä pääni yläpuolella makuusopessani oli kuitenkin melkoinen, nukun mökillä vinon kattolappeen alla.

Yhtenä päivänä yksi pennuista putosi alas ja uikutti koko iltapäivän surkeasti, se ei ilmeisesti vielä osannut kiivetä takaisin muun porukan luo. Otin siitä kuvan, kun se hätääntyneenä seisoi mökin portailla ja valitti kitisevällä äänellä. (Netin näätäkuvia tutkiessa varmistui, että yläkerran kutsumattomat vieraat tosiaan olivat näätiä.) Yön kuluessa emo haki pennun pois, miten mahtoi saada sen kannetuksi ylös katon alle, se on minulle arvoitus. Perhe-elämä ja sen aiheuttama mekastus kattovylleissä jatkui, mutta onneksi olen hyväuninen, kirjan suljettuani nukahdan heti.

Seuraavalla viikolla kuulin tiskatessani ulkoa merkillisen tömähdyksen, ja kun menin katsomaan, ulkona oli taas näädänpentu, mutta nyt jo vikkelämpi kuin edellisviikolla tapaamani, kenties sama kaveri. Rohkeasti se lähti kipittämään minua kohti, mutten halunnut tehdä sen kanssa lähempää tuttavuutta, vaan pakenin sisälle ja panin oven kiinni: - Sisälle et kyllä tule, se on varma, huusin sille. Kun vähän päästä kurkistin ulos, se oli kadonnut, oli ilmeisesti kiivennyt itse takaisin pesään.

Viime yö oli hiljainen. Olin jo toiveikas, että näätäpesue on muuttanut metsään, google nimittäin lupaa, että näädät jättävät pesän juhannuksen tienoilla, silloin pennut ovat riittävästi isoja pärjätäkseen luonnossa. Mutta ei, olin liian optimistinen: aamulla kuulin tuttua kitisevää valitusta ensin ylhäältä katon rajasta, myöhemmin alhaalta maasta. Löysinkin pennun nopeasti ja hämmästyin, koska se oli pieni ja avuton, paljon pienempi kuin aikaisemmin tapaamani eläimet. Oliko katon rakenteissa kaksi eri poikuetta? Miksi tämä poikanen oli vielä aivan kehittymätön? Kun ei muutakaan osannut, se piiloutui mökin alle.

Samassa tuli vieraita: kolme koiraa, neljä lasta ja kuusi aikuista. Osa tuli kävellen, toiset mönkijän kyydissä, matka kotitalostani mökille on lyhyt. Koirat juoksivat edellä, ja vaikka kuulin joukon tulon jo kaukaa, en ennättänyt varoittaa heitä. Niinpä pienin ja vikkelin koira syöksyi heti mökin alle ja palasi sieltä kohta näädänpoikanen suussaan. Se oli eloton, ja koira päästi sen kiltisti suustaan, kun sitä komennettiin tekemään niin.

Miehet toimivat ripeästi: yksi poimi kuolleen eläimen lehtiharavan lappeeseen, toinen tarttui lapioon. Näytin heille sopivan paikan mökin ulkorakennuksen takaa, sinne kaivettiin kuoppa ja näätä pudotettiin siihen. Päälle multaa ja sattumalta silmiini osunut kymmensenttinen suuren kuusen alaosasta sahattu kiekko. Minua itketti, mutta en voinut ruveta pillittämään sukulaismiesten edessä. Myöhemmin kasasin puukiekon päälle isoja kiviä, niin ettei mikään elukka voi kaivella raatoa esille. Keveät mullat, pikku näätä! Niin lyhyttä elämää en sille suinkaan toivonut, vaikken ollutkaan ilahtunut perheen asustelusta mökkini kattorakenteissa.

Mökki on hiljentynyt, mutta näädänpoikasen kohtalo askarruttaa minua. Onko mahdollista, että sen emo ja sisarukset(?) häipyivät vähin äänin lähimetsään ja jättivät kehittymättömän sisaruksen kohtalonsa huomaan? Voiko luonto olla niin julma? Näyttää siltä, että voi.

                                                                                                                                           Juhannussunnuntaina 24.6.2018

 

Julkaistu 25.06.2018 13:45