Kesäloman henkinen kaava

Rekkakuormallinen viitsimättömyyttä on jo peruutettu pihaan, ennen kuin loma on edes käynnistynyt. Loman ensimmäisenä iltana tulee huumaava vapauden tunne. Loman alettu tule kuitenkin ylimääräisen ajan myötä tarve korjata koko maailman. Loma tai viikonloppu tuntuu loputtomalta ja silloin iskee se salakavala inspiraatio. Loman alussa tuntuu mahdolliselta saada päätökseen kaikki ne keskeneräiset projektit. Niin mahdottoman ironista kuin se onkin taidekoulun kasvatille, niin inhoan inspiraatiota, se sotkee aina kaiken.

Yhtä aikaa tämän väkevän inspiraation kanssa kuitenkin iskee sen karu isoveli, järki. Jokin pirullinen osa aivoista lähtee tekemään exceliä korvien väliin ja sen myötä vahvistuu ymmärrys siitä, että loma ei riitä. Tällä(kään) kertaa keskeneräiset projektit eivät valmistu. Mikä mahtava riittämättömyysruoskinta siitä syntyykään yhdessä viitsimättömyyden kanssa.

Perheellisellä henkilöllä luonnollisesti tässä vaiheessa lomaa kehiin hyppää myös ymmärrys siitä, että en ollutkaan ainoa, jolla oli suunnitelmia. Ainakin kolme muuta ovat suunnitelleet tai ainakin tuottavat jatkuvalla syötöllä improvisoituja suunnitelmia.

Tänä vuonna olin yrittänyt ottaa oppia aikaisemmin kokemistani lomista ja erityisesti lomareissuista. Lomareissumme tänä vuonna oli todellinen menestys. Ennen kaikkea olen ylpeä siitä, että saavutin oman henkilökohtaisen kasvun tilan. Pystyin siis ottamaan oppia edellisistä, ei niin menestyksekkäistä perheen yhteisistä automatkoista.

Ei lapsia takapenkille yhdessä, toinen lapsista eteen. Lasketaan traktoreita. Pysähdellään, varataan hotelli lennosta, pidetään taukoja, uidaan, ostetaan herneitä, mansikoita ja jäätelöä. Ennen kaikkea ajatellaan reissua lasten näkökulmasta. Minä itse en ole lähdössä lomamatkalle, lapset ovat.

Matkaan pakkasin itselleni sellaisin jäätävän kokoisen ymmärryskypärän. Kun pyrin ymmärtämään lasten jännityksiä ja siinä sivussa omiani ja suhtautumaan myötätuntoisesti ja järkevästi suuriin tunteisiin sekä tiskaamaan ja laittamaan ruokaa kuten kotonakin, tai jopa vähän tarkemmin, ettei tulisi niin pahasti sotkua, koska loppusiivous kuitenkin piti tehdä itse, niin yhtäkkiä se lomafiilis tuli luokse.

Lomafiilis ei ole se pillimehu ja aurinkotuoli vaan henkinen tila. Jauhelihaa paistellessa voi saavuttaa mahtavan, loman levollisen tunteen. Irrottautuminen arkikuvioista oli kyllä tarpeen, muttei totaalinen chillailu. Palatakseni inspiraatioon, inspiraation sijaan olen opetellut etsimään flow-tilaa. Hyvää lomafiilistä voisi ajatella myös flow-tilaksi aktiiviselle irrottautumiselle.

Todellinen lomafiilis tulee hissun kissun, kun on aluksi pyöriskellyt loma-ahdistuksessaan ja kantapään kautta opetellut jälleen päästämään irti hetkeksi. Itse tunsin kaksi päivää lomafiilistä. Toki jos en lukisi sähköpostia, niin lomafiilis saattaisi säilyä kauemminkin. Tai jos muistaisin ilmoittaa kaikille, että nyt olen offline vähän aikaa. Tätä kaikkea täytyy vielä harjoitella.

Jossain vaiheessa lomaa sitten alkaa se kakkosvaiheen ahdistus siitä, että loma loppuu. Onneksi kuitenkin hyvisjärki auttaa näkemään arkeen paluussa myönteiset asiat. Lopulta saatan saavuttaa sen tilan, että on ihanaa, kun loma loppuu ja arki alkaa. Myös arkeen paluuseen liittyy se inspiraatio uusista 2.0 veroisista rutiineista ja itsensä kehittämisestä.

Yritän nyt kuitenkin loppukesän olla itselleni armollinen ja muistaa, että ihminen todellisuudessa pystyy kerralla vain yhteen muutokseen. Yritän pitää sen ymmärryskypärän päässä edelleen ahdistuessani siitä, etten ole poiminut marjoja tai ettei kotini ole yhtä siisti kuin toisilla ja että en ole kesän aikana jaksanutkaan lukea yhtään itsensä kehittämiskirjaa.

Julkaistu 30.07.2018 12:54