Kesämuistoja II

On mukava muistella viileitä kesäiltoja Suomessa, kun Wienissä ja täällä Várbalogissa jatkuu murhaava helle, on jatkunut jo yli kolmekymmentä päivää. Suomessa taitaa helleraja olla 26 asteen tienoilla, Keski-Euroopassa se on 30 astetta, mikä tarkoittaa sitä, että olemme eläneet yli kuukauden jatkuvassa paahteessa, pahimmillaan 38 asteen kuumuudessa. Se ottaa voimille; on vaikea pitää asunnon sisälämpötila edes siedettävänä, öisinkään ei ulkona mittari laske juuri alle 25 asteen. Mutta sellaisesta asiasta on turha valittaa, jota ei voi muuttaa, on vain kärsivällisesti odotettava "parempia aikoja“, siis sadetta, joka viilentää ilmaa ja virkistää luontoa.

Olin tänä kesänä Suomessa aikaisemmin kuin tavallisesti ja sain nauttia monista sellaisista tapahtumista, jotka ennen ovat jääneet kokematta. Yksi niistä oli Musiikkia, Ruovesi! -festivaali, joka on löytänyt tärkeäksi näyttämökseen kotikyläni Väärinmajan kylätalo Tapiolan. Se on parin kilometrin päässä mökiltäni, mikä teki lähdön kuuntelemaan korkeatasoisia esityksiä vieläkin helpommaksi – kunhan vain ennätti varata tarpeeksi ajoissa lipun, se ei nimittäin aina onnistunut, jotkut illoista olivat loppuunmyytyjä.

Toinen tapahtuma liittyy musiikkiin sekin, ja se oli ilta "väärinlaulajien“ kanssa. Jos nyt kuvittelet kuulevasi jotakin kummallista soraäänistä laulua, niin erehdyt, ja erehdyt pahasti, Väärinlaulajat on nimittäin vuosien varrella yhteenhioutunut lauluporukka, joka kokoontuu yhtenä iltana kesässä laulamaan yhdessä. Laulukirjana käytetään sisareltani Hanna-Leenalta perittyjä Pellervon laulukirjoja – Hannukka oli pitkään Pellervon toimittajana – ja periaate on se, että jokainen saa laulaa sydämensä kyllyydestä riippumatta kansakoulussa annetusta laulunumerosta. 

Sana ´kansakoulu´ on tässä yhteydessä avainsana: itseoikeutettuja osallistujia väärinlaulajien iltaan ovat nimittäin kaikki ne, jotka ovat käyneet Väärinmajan kansakoulun, joka sijaitsee Yläväärissä (erotukseksi Alaväärissä sijaitsevasta Alaväärin kansakoulusta). Joitakin "ulkojäseniä“ on vuosien varrella hyväksytty ryhmään, mutta muuten on kyse vähän kuin facebookin suljetusta ryhmästä: jäsenyyttä on anottava, kandidaatin kelpoisuus punnitaan, rähisijät ja hankalat tyypit pysykööt kaukana. Tapahtuma kiertää talosta toiseen niin kuin kinkerit, ja illan isäntäväellä on oikeus kutsua mukaan omia ystäviään, sillä edellytyksellä, että nämäkin ovat kiinnostuneita yhteislaulusta, joka on ehdottomasti illan keskiössä. Mutta nälkäisenä ei joukon tarvitse laulaa, kyseessä on nyyttikestit, joihin jokainen kantaa omat herkkunsa. Näin ei illan isäntäväki joudu ottamaan harteilleen kohtuutonta kestitystaakkaa.

Tämän kesän lauluilta oli järjestyksessä 26., voidaan siis jo puhua vankasta perinteestä. Aikaisemmin väärinlaulajat kokoontuivat juhannuksena, mutta siitä ajankohdasta on luovuttu, juhannukseksihan tahtoo kasaantua kaikenlaista perhejuhlaa ja muuta menoa. Tänä vuonna kokoonnuimme heinäkuun alkupuolella.

Mikä voima pitää yllä tällaista perinnettä aikana, jona maalaiskylien väki vähenee ja muuttoliike kuljettaa ihmisiä ympäri maailman? Se on laulun voima, se vetää ihmiset yhteen vuodesta toiseen, se saa suorastaan odottamaan iltaa, jona voi täysin palkein ja ujostelematta vetäistä vaikkapa Kotkan ruusun tai jonkin muun vanhan viisun, uusista lauluista ei ryhmä piittaa. Sanat keriytyvät muistista aivan itsestään, ja onhan meillä lauluvihkosemme. Säestäjäkin ryhmällä on, nainen ja haitari, ja pari kitaraa, banjoa, mitä nyt kulloisellakin koostumuksella sattuu hallinnassaan olevan. Eikä sovi unohtaa niitä "kolmea tenoria“, jotka olivat tänä kesänä suorastaan valmistautuneet esittämään soolonumeronsa illan alkajaisiksi. Kaikille heille kiitokset!

Eläköön laulun taika!

Julkaistu 24.08.2018 11:09