Vaarallista työmatkailua ulkomailla

Kauhistuneina saimmet tiedotusvälineistä pari viikkoa sitten tiedon, että pienkone oli syöksynyt maahan Zimbabvessa. Menehtyneiden joukossa oli suomalaisia liikemiehiä.

Elettiin 1990- lukua. Alaiseni kanssa olimme metsäkonebisneksessä maailman johtavalla brandilla, Timberjackilla vastuussa koko Euroopasta, Lähi-Idästä, Afrikasta ja Neuvostoliitosta. Euroopan ja Neuvostoliiton markkinat olivat suurimmat ja menestyneimmät, eikä meillä millään riittänyt,aika kahlata eksootttisIa pieniä, uusia markkinoita. Kunnes päätimme toisin. Buukkasimme allakasta kahden viikon tiiviin reissun mustaan Afrikkaan ja Etelä-Afrikkaan.

Ensimmäisen takaiskun koimme, kun emme  pitkästä varoajastamme huolimatta saaneetkaan viisumeita Ranskan suurlähetystön kautta Ghanaan, joka oli pääkohteemme. Afrikan edustajamme, sveitsiläinen herrasmies, oli monissa liemissä rypenyt ja hän kehotti meitä tilaamanan liput Abidjaniin, Norsunluurannikon pääkaupunkiin. Siellä roikuimme lentokentälllä varmaan 4–5 tuntia ja edustajammme hääri koko ajan puhelimessa. "No niin, lennnämme seuraavaksi Beniniin, missä ranskankielisen Afrikan viisumin saanti onnistuu", ilmoitti edustaja.

Beninin pääkaupungin lentokentällä meidät ohjattiin "keittiön kautta" tullin sisätiloihin, jossa koppalakkinen runsaine mitaleineen ja prenikoineen koristeltu korkea-arvoinen johtaja otti meidät vastaan. He näyttivät edustajamme kanssa olevan mitä parhaimmat ystävät! Pöydällä oli vino pino esitäytettyjä kaavakkeita, jotka allekirjoitimme. Sitten leimaukset ja lopulta edustajamme pyysi meitä molempia kaivamaan lompakostamme 50 dollarin setelit koppalakille. Näin teimme ja pian istuimme paperit kunnossa Librevilleen, Ghanaan matkaavassa koneessa.

Librevillessä silmiimme pistivät heti aseistautuneet sotilaat ja panssariajoneuvot kadunkulmissa! Syynä olivat parin viikon päästä tapahtuvat presidentin vaalit moneen kymmeneen vuoteen. Mellakoiden torjuntaan varauduttiin kaikin mahdollisin keinoin. Hotellimme oli ydinkeskustassa, ja kun päivittäin palasimme eri puunkorjuutyömailta, saimme etsiä kiertoteitä päästäksemme hotelliin. Aluella oli klo 18 jälkeen ehdoton ulkonaliikkumiskielto. Monena päivänä edustajamme yritti saada lentoa Kongon puolelle tutustumaan erittäin järeiden arvokkaisen kovapuiden korjuuseen, onnistumatta. Lopulta lentäjätkin kieltätyivät yrittämästä sinne koneen alasampumisen pelosta.

Koitti sunnuntai ja matkamme piti jatkua lentäen Etelä-Afrikkaan. Lentokentän turvatarkastuksen piti aueta kuudelta aamulla ja menimmekin jo hyvissä ajoin kentälle. Siellä vallitsi täysi kaaos, kun ihmiset yrittivät päästä maasta mahdollisia mellakoita pakoon. Väki tungeksi pään päällä olevine nyytteineen kohti tummia lasiovia, missä turvatarkastus ja reitit porteille olivat. Kellon lähestyessä kuutta, ovensuussa syntyi täysi kaaos ja väki alkoi hakata toinen toisiaan. Silloin paikalle singahti täysin aseistettu poliisimies, joka alkoi pampullaan hakata silmittömästi kaikkea mikä liikkui. Onneksi seisoimme muutaman metrin pää ssä pahimmasta. Sitten lasiovet alkoivat aueta ja ihmismassa vyöryä ovia kohti. Silloin poliisimies hyppäsi pöydälle, tempaisi kyynelkaasupullon esiin ja alkoi suihkuttaa. Edustajamme sukelsi suihkun alta lasiovista sisään, ja minä ja kollegani saimme kyynelkaasua. suoraan naamallemme. Suurissa hengitysvaikeuksissa ryntäsimme laukut molemmissa käsissä ulos.

Toivuttuamme ulkoilmassa kumppanini alkoi pohtia, mitä seuraavaksi. Totesin, että kuunnellaan tarkasti kuulutuksia. Ja eipä aikaakaan, kun meidät kuulutettiin "keittiön oven" kautta sisään. Siellä oli edustajamme toisen koppalakkisen herran kanssa. Allekirjoitukset, leimat ja kumpikin 50 dollaria ja maastapoistuminen oli selvä. Kun varttia myöhemmin istuimme Etelä-Afrikkaan lähtevässä koneessa, päätimme molemmat olla tienanneet tupla-gin-tonikit! Näin jatkoimme huojentuneina kohti uusia indianajonesmaisia seikkailuja...

Julkaistu 29.11.2018 12:33