Joulun odotusta Itävallassa

Itävallassa asuvien suomalaisten joulun odotus alkaa 1. adventtina, jona pidetään suomalaiset joulumyyjäiset Wienin kylkiäiskaupungissa Klosterneuburgissa, tuotto menee Suomi-koulun hyväksi. Suomalainen seurakunta pitää myyjäishallin yläkerrassa kahvilaa, johon ahkerat vapaaehtoiset leipovat kakut ja tortut, piparit ja pikkuleivät. 

Vuosien saatossa myyjäiset ovat paisuneet suurtapahtumaksi, johon osallistuvat kaikki suomalaiset, jotka suinkin kynnelle kykenevät, heidän ystävänsä ja tuttavansa sekä puolet klosterneuburgilaisista. Sana kiertää: täältä voit ostaa suomalaisia herkkuja, käsitöitä, täällä voit syödä lounaasi ja kahvitella päälle.

Glögin tuoksu leijailee idyllisen pikkukaupungin yllä ja houkuttelee sunnuntaikävelijöitä, koirien ulkoiluttajia ja muita uteliaita poikkeamaan ja tutkimaan, mistä on kyse. Siinä hypistellään kauniita suomalaisia käsintehtyjä villasukkia, selataan kirjoja ja kysellään, mitä oikein ovat karjalanpiirakat tai miksi myyjäisissä on tarjolla turnipseja (lanttuja!). Tosiaan, lanttuja! Niitä ei Itävallassa kasvateta eikä tunneta, ja jos aikoo tarjota lanttulaatikkoa joulupöydässään, on parasta tulla myyjäishalliin ajoissa, muuten ei lantuista ole jäljellä kuin se tieto, että niitä oli.

Minulla on myyjäisissä oma myyntipöytä, Várbalogin puutarhani sato on yksinkertaisesti niin runsas, että se houkuttelee minut vuosi vuodelta tuottamaan niin suuria määriä marmeladeja ja mehuja, ettei niitä oma perhe ja tuttavapiiri voita. Jotkut pitävät tällaista säilömisvimmaa epäilyttävänä, mutta lohduttaudun sillä, että isompiakin paheita voisi vanhenevalla naisella olla. 

Pesto on uudempi tuotekehitelmä, voin siinä hyödyntää niin puolivillejä valkosipuleitani kuin saksanpähkinöitä, joita kerään pähkinäpuitten alta säkkikaupalla. 

Myyn tuotteeni myyjäisissä polkuhintaan, mutta pääasia minulle on, että ihmiset maistettuaan hilloja toteavat hymysuin: tämä on hyvää! Samalla pöydällä on esillä valikoima kirjoja, omia ja vieraitten kirjoittamia, uusia ja kerran luettuja, mutta tekstihän ei tiettävästi yhdestä lukemisesta kulu.

Tänä vuonna oma henkilökohtainen joulun odotukseni alkoi jo ennen joulumyyjäisiä. Olin edellisviikolla laulamassa naapurikaupunginosan seniorikodissa, ja tilaisuus oli liikuttava. Useimmat seniorit olivat dementiaosastolta: laulujen sanat joko olivat pääkopan sisällä tai jos eivät olleet, ei niitä laulumonisteesta mitenkään löytynyt. Aluksi yritin neuvoa naapuria: laulu numero viisi on seuraava laulumme, mutta pian huomasin, ettei apuni auttanut. Mutta hyvää mieltä hyristen seniorit palasivat tilaisuuden päätyttyä huoneisiinsa, toiset omin avuin, monet rullatuolissa hoitajien auttamina.

Myyjäisten jälkeen seuraava etappi adventtimme kulussa on SUVI-kuoron konsertti. Kyseessä on lauluyhtye, jossa on niin suomalaisia kuin virolaisiakin laulajia, ja sen joulukonsertti on sekin jo perinne. Adventin ja itsenäisyyspäivän juhlajumalanpalvelusta vietämme toisena adventtina, ja jonakin iltana sitä ennen tai sen jälkeen ÖFG (Itävalta-Suomi -seura) kutsuu jäsenensä johonkin Wienin lukuisista palatseista ”kokkareille”. Kuunnellaan puhe ja Suomen presidentin tervehdys ulkomailla asuville ja saadaan tietää, kuka nuori muusikko on saanut Sylvi Kekkosen opintostipendin. Hänen on sitten myös näytettävä taitonsa ja soitettava jokin valitsemansa kappale, tavallisesti Sibeliusta. Ennen poislähtöä lauletaan kuin yhdestä kurkusta Kotimaani ompi Suomi sekä Maamme-laulu.

Kolmantena adventtina saa taas laulaa, silloin kokoonnumme Wienin vanhimpaan kirkkoon, St. Ruprechtskircheen laulamaan kauneimpia joululauluja. Minulla sattui olemaan kuluneena viikonloppuna seminaari, mutta pakko minun oli lintsata siitä iltapäivän tunteina ja pujahtaa Ruprechts-kirkkoon laulamaan kuten olen tehnyt jo yli kolmekymmentä vuotta, niin pitkä tämä perinne Wienissä on. Nuorempaa perinnekerrostumaa on aattona klo 12 päivällä pidettävä hartaushetki, jossa luetaan jouluevankeliumi ja julistetaan joulurauha. Kaupunki ympärillä häärii vielä täydessä touhussa, kaupat ovat auki pitkään iltapäivällä, mutta me suomalaiset pyrimme aloittamaan joulun aattona puoliltapäivin, kuten totuimme kotona tekemään.

Kaikille lukijoille toivotan lämmintä, hyvää joulua!

Kirjoittaja on äidinkielen opettaja ja kirjailija. Hän on Ruoveden yhteiskoulun ensimmäisiä ylioppilaita. Vuodesta 1973 Asunta-Johnston on asunut Wienissä. 

Julkaistu 17.12.2014 16:31