Suvaitsevaisuus, hankala asia

Aina mun pitää siivota. Aina mun pitää tiskata.
Aina mun pitää käydä töissä. Aina mun pitää käydä lääkärissä.
En saa mennä koneelle, en katsoa telkkaria. En saa edes nähdä mun kavereita.
Aina mun pitää olla kotona. Aina mun pitää hoitaa tehtäviä.
Aina mun pitää syödä kunnolla. Aina mun pitää juoda kunnolla.
En saa syödä karkkia, juoda limua. En saa juoda alkoholia.
Aina mun pitää levätä. Aina mun pitää nukkua.
Aina mun pitää herätä. Aina mun pitää käydä suihkussa.

He tekivät sen! Punk-bändi Pertti Kurikan Nimipäivät (PKN) voitti Suomen Yleisradion järjestämässä ”Uuden Musiikin Kilpailussa” kahdeksan muuta loppukilpailuun yltänyttä laulajaa tai bändiä ja edustaa toukokuussa Suomea Wienissä järjestettävissä Eurovision laulukilpailuissa. PKN on siitä erikoinen bändi – jos joku ei satu tietämään – että sen kaikki neljä jäsentä ovat vammaisia: kolmella heistä on Down-syndrooma, yksi on autistinen. Und? wieniläinen sanoisi, eikä asiaa sen osuvammin voisi ilmaista. Und? Entä sitten!

Aivan yksioikoinen asia ei PKN:n voitto ole. Suomessa käydään tällä hetkellä samantapaista keskustelua kuin Itävallassa käytiin sen jälkeen, kun Conchita Wurst voitti Euroviisut. Toivon sydämestäni, että Pertti Kurikan Nimipäivät, siis sen neljä kehitysvammaista keski-ikäistä miestä, kokisivat samanlaisen kansansuosion nousun kuin Conchita Wurst on Itävallassa kokenut. Hänelle ovat auenneet ovet niin maan presidentin audienssille kuin YK:n pääsihteerin tapaamiseen, hän on esiintynyt Itävallan edustajana monissa eri tilaisuuksissa. Ja hän on vetänyt roolinsa esimerkillisesti.

Muistan hyvin ne keskustelut, joita Conchita-ilmiön ympärillä käytiin mediassa Euroviisu-voiton jälkeen: Olen suvaitsevainen, mutta tämä menee nyt kyllä liian pitkälle, kaikella rajansa! luin facebookin keskustelupalstalta. En malttanut olla osallistumatta niihin keskusteluihin: suvaitsevaisuus on minusta juuri sitä, että siedetään poikkeavuutta, erilaisuutta ja kunnioitetaan toisia ihmisiä ja heidän valintojaan, olivat ne sitten millaisia tahansa. Virsirunoilija sanoo saman asian kauniisti: [Jumalan kämmenellä] kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on.

Myönnän, että nielaisin kerran pari nähdessäni Conchita Wurstin ensimmäisen kerran televisiossa; mistä on kyse, mietin. Mutta kun tutustuin paremmin hänen taustaansa ja luin hänen antamiaan haastatteluja, minusta tuli suorastaan Conchita-fani: tässä on nuori ihminen, joka harkitsee, mitä sanoo ja joka tietää, mitä tekee, jolla on päämääriä ja joka on itse suvaitsevainen. Yhdessäkään haastattelussa hän ei ole sanonut mitään negatiivista niistä, jotka toivottavat hänet niin kauas kuin pippuri kasvaa, niitäkin tietysti Itävallassa ja muualla maailmassa on.

Ennustan, että Suomessa puhkeaa vastaavanlainen ilmiö, PKN-ilmiö, ja uskon, että bändin jäsenet Pertti Kurikka, Kari Aalto, Toni Välitalo ja Sami Helle pystyvät omalla rehellisellä tavallaan vastaamaan julkisuuden haasteisiin. Siihen viittaa Helteen napakka vastaus eräälle kansanedustajalle hänen vieraillessaan voiton jälkeen television Ajankohtaisen kakkosen kanssa eduskunnassa: Tämä on tärkeä päivä mulle. Eipäs ruveta vähättelemään. Me on odotettu tätä todella paljon. Esiintymisen suhteen PKN on jo rutinoitunut bändi, se on keikkaillut niin Saksassa kuin Norjassakin, punkilla on oma vannoutunut kuulijakuntansa.

Voittajalaulun sanoitus ei häikäise omaperäisyydellään, mutta toisaalta se kuvaa jokaisen ihmisen arkea varsin osuvasti. Minä ja sinä, me molemmat voisimme marista aivan samalla tavalla: Aina mun pitää siivota! Varmaan marisemmekin, emme vain tee marinoistamme biisiä. PKN-ryhmän jäsen Kari Aalto teki, hatunnosto hänelle.

Satuin olemaan Suomessa helmikuun lopulla Euroviisujen loppukarsintojen aikoihin ja seurasin median reaktioita tapahtuneeseen. Kolumnistikirjailija Jari Tervo ennustaa PKN:lle voittoa Wienissä toukokuussa: Euroviisuvoittoa näyttää taas pukkaavan Suomeen, hän kirjoittaa ja viittaa heavyrockyhtye Lordin voittoon vuonna 2006. Euroviisuja vähänkin seuraava tietää, ettei kilpailuissa enää suinkaan punnita yksinomaan kappaleitten musiikillisia arvoja vaan jotain aivan muuta, senhän Lordinkin voitto osoitti. Tervo hehkuttaa PKN:n valintaa Euroviisuihin Suomi-kuvan kirkastajana: Suomi tulee vaikuttamaan satojen miljoonien katsojien edessä suvaitsevaiselta, inhimilliseltä, avosydämiseltä, rennolta, iloiselta, nykyaikaiselta, vähemmistöjä kunnioittavalta ja empaattiselta. Me kaikki tiedämme, että Suomi ei ole tällainen, mutta tässähän olikin kyse Suomi-kuvasta, Tervo kiteyttää lopuksi. – Mielenkiintoista oli myös lukea nettikommentteja Tervon kolumniin. Parhaiten asian mielestäni esitti nimimerkki ”Niinpä”: Euroopassa riittää ravisteltavaa ja euroviisut on hyvä keino näyttää, että yhteiskunnallisia muutoksia saa aikaan muutenkin kuin kadulla tappelemalla. Tästä tulee hieno kevät.

Kiinnostuneena tulen seuraamaan toukokuussa kisaa ja nimenomaan PKN:n herättämiä reaktioita. Jos PKN saa pisteitä vaikkapa Bulgarian juryltä, niin se on kova saavutus, sanoo Tervo. Toivon, että PKN astuisi lavalle aitona itsenään, ilman että miehet puettaisi, stailattaisi, kammattaisi ja meikattaisi steriileiksi ja ilman että heitä yritettäisi neuvoa haastattelujen antamisen jalossa taidossa.

Toivon hartaasti Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeelle onnea ja menestystä ja kaikille katsojille avarakatseisuutta ja suvaitsevaisuutta; kaikille riittää tilaa.      

Kirjoittaja on äidinkielen opettaja ja kirjailija. Hän on Ruoveden yhteiskoulun ensimmäisiä ylioppilaita. Vuodesta 1973 Asunta-Johnston on asunut Wienissä.                                                                                                                                                 

Julkaistu 06.03.2015 10:52