Juhannusta!

 Toivotukseni myöhästyvät vähän, mutta haitanneeko tuo…

- Miten vietät juhannusta, kyselivät tuttavat ja sukulaiset niin facebookissa kuin oikeassa elämässäkin. Mietin kysymystä koko aaton: vietänkö ja jos vietän, niin miten? Maassa (Unkarissa), jossa juhannusta ei tunneta, on vähän vaikea päästä juhannustunnelmaan. Minun on pakko tunnustaa, että joinakin vuosina unohdan kokonaan, että on juhannus; tänä vuonna sitä ei päässyt tapahtumaan, koska minulla oli sukulaisvieraita, jotka palasivat Suomeen juuri juhannukseksi, teema – ja nimenomaan juhannussää – oli siis ajankohtainen.

Jonakin juhannusaattona, kun on ollut oikein tyyntä, olen yöllä salaa sytyttänyt takaniitylle korkeaksi keoksi keräämäni risut tuleen – se oli juhlallista, kokkoni roihusi sysipimeässä yössä, niin että tuntui ihan juhannukselta. Tiesin, että avotulen tekeminen on tässä maassa kiellettyä kesäkuussa ja toivoin vain, ettei kylätieltä alkaisi kuulua paloauton sireenin ulinaa ja etten muutaman päivän päästä saisi kirjattua monisivuista unkarinkielistä, lakipykäliä vilisevää kirjettä, joka minun olisi kiikutettava notaarille lähikaupunkiin Mosonmagyaróváriin kuullakseni, mistä on kyse. Kerran oli kyse nurmikosta, jonka leikkaamisen olin jättänyt liian pitkään ponteen, niin että minua uhkasi sakkorangaistus, toisen kerran sain varoituksen, kun joku naapuri oli pongannut takaniitylläni allergiaa aiheuttavia kasveja ja raportoinut siitä kunnantalolle. (Tosin vasta kasvien siitepöly on allergisoivaa ja tosin niitä ei minun puutarhassani ollut, sen sijaan kylläkin raportin tehneen naapurin puolella aitaa, mutta kaukokatseinen naapuri tietenkin aavisti, että siemenet lentäisivät aidan toiselle puolelle, niin että seuraavana satokautena niitä kyllä minunkin puolellani olisi.)

Miten siis viettää juhannusta maassa, jossa tulen teko on kielletty ja jossa naapurit tarkkailevat, olenko lainkuuliainen kansalainen vai pikkurikollinen? Jos tällaista asiaa miettii liian kauan, se ratkeaa ihan itsestään, ja minulle oli vähällä käydä niin tänä juhannuksena.

Aattona keräsin mulpereita. Se on hauskaa: pidän laakeaa astiaa mulperipuun oksan alla ja kutitan samalla oksaa toisella kädelläni. Kypsät mulperit putoavat herkästi tarjottimelleni, raa´at pysyvät oksassa kiinni. Sato oli runsas, päivän mittaan keitin ja purkitin kaksi suurta kattilallista mulperihilloa. Päätin lämmittää saunan illalla. Hyvien löylyjen odotus viritti kuin virittikin minut jonkinlaiseen juhannustunnelmaan. Illan hämärtyessä portin sulkemismatkalla poimin suuhuni ensimmäiset kypsät vatut. Samalla tarkkailin vattupuskan vierellä kasvavaa hehkuvan keltaista Yön kynttilää, jonka nuput olivat juuri aukeamassa. Kun ne ovat valmiita aukeamaan, ne tekevät sen niin nopeasti, että aukeamisen näkee paljaalla silmällä. Eikö juhannus ole juuri luonnon ihmeitten juhla?
    Tänä vuonna siis vietin kuin vietinkin juhannusta!

Kirjoittaja on äidinkielen opettaja ja kirjailija. Hän on Ruoveden yhteiskoulun ensimmäisiä ylioppilaita. Vuodesta 1973 Asunta-Johnston on asunut Wienissä. 

Julkaistu 22.06.2015 10:41