Suomi maailmankartalle

"Pahinta ei ole pahojen ihmisten pahuus, vaan hyvien ihmisten vaikeneminen." (Martin Luther King)

Suomi maailmankartalle, ja siellä se nyt on! Lahden protestit ja niitten huippu, Ku Klux Klan -asuun pukeutunut ääliö on uutisaihe niin Australiassa kuin UK:ssa ja joka ikisessä Euroopan maassa. Hävettää, itkettää, pöyristyttää!


   Monessa maassa moinen naamioituminen on rikollinen teko, Suomessa sitä pidetään vähän huonona käyttäytymisenä, etenkin sen takia, että miehellä oli kädessä Suomen lippu. Sakot saattavat rapsahtaa, vai mitä? Ilmeisesti KKK-naamion historiallista taustaa ei tunneta, vai mikä selittää sen, ettei poliisi puuttunut asiaan?
   Olen näinä viikkoina ihmetellyt sitäkin, että Hitler-tervehdys tuntuu Suomessa menevän siinä, missä muukin mielenosoittaminen – muualla Euroopassa se on rikos.

Mutta sitten kaikkien viime viikkojen masentavien uutisten keskelle pompahtaa iloinen viesti: Visuveden kouluun on syyskuun puolenvälin paikkeilla tullut uusia oppilaita ja koulu jatkaa toimintaansa muutamia vuosia, siltä nyt ainakin näyttää. Sama koskee Pekkalan koulua. Ei voi muuta kuin onnitella Ruoveden kuntaa siitä, että se päätti ottaa pakolaisia niin Visuvedelle kuin Jäminkipohjaan. Kun kesällä ajoin Jäminkipohjan tyhjien kerrostalojen ohi, sanoin matkakumppanilleni: tuossahan olisi hyvät tilat pakolaisille, valmiita taloja! Riemastuin, kun kuulin, että niihin taloihin nyt tosiaan tulee asukkaita.

Seuraan Suomen tapahtumia ulkopuolisena, tällä kertaa Wienin perspektiivistä, mutta facebook pitää minut ajan tasalla. Näyttää siltä, että Suomessa on meneillään (tietysti tahaton) kilpailu siitä, mikä paikkakunta saa nimensä uutisiin. Ensimmäisenä siihen kilpaan ilmoittautui Tornio, se sai kansainvälistä huomiota, kun mielenosoittajat muodostivat rajalle muurin estääkseen pakolaisten pääsyn Suomen puolelle. Sitten vilahteli muitakin nimiä, Lauttasaari, Kaskinen… Nyt viimeksi räjähti todenteolla: Lahti, Kouvola! Tämän kilpailun säännöt ovat vapaat: pitää vain tehdä jotakin niin radikaalia tai merkittävää pakolaisasiassa, että media sen noteeraa. Kuuluisaksi voi tulla kahdella eri tavalla, joko positiivisessa valossa ja mallikkaana esimerkkinä tai sitten niin, että paikkakunnan nimeen yhdistetään negatiivisia kauhukuvia, kuten tätä nykyä on asianlaita Tornion ja Lahden suhteen, Kouvolankin.
  En voi muuta kuin huokaista helpotuksesta, että Ruovesi – tai Visuvesi ja Jäminkipohja, niillehän kunnia oikeastaan kuuluu – ovat niitten nimien joukossa, jotka päättivät osallistua mediaturneeseen positiivisuudella. Jopa Hesariin ovat päässeet ja moneen muuhun mediaan!

Satuin ajamaan Unkariin vievää moottoritietä (Itävallan A4) sinä päivänä, kun sen tietyltä parkkipaikalta Parndorfin lähellä löydettiin kylmäauto, jossa oli ruumiita. Kuuntelin auton radiosta kello kahden uutiset, joissa asiasta kerrottiin, ja muutamia minuutteja myöhemmin ajoin paikan ohi. Moottoritien vastakkaiset kaistat olivat poliisiautoja täynnä ja liikenne Wienin suuntaan täysin tukossa, Unkariin päin autot – minä muitten mukana – ohittivat paikan hiljaisina, järkyttyneinä. Muutama päivä sen jälkeen olin lonkkaleikkauksessa, ja toipumisjakso on ollut pakollista hiljaiseloa. Sen takia olen seurannut liiankin tiiviisti sekä Itävallan että Unkarin tapahtumia ja nyt myöhemmin suomalaisten reaktioita pakolaisten tuloon.
   Monet itkut olen itkenyt lukiessani ja kuunnellessani näitten ihmisten kertomuksia, välillä olen raivostunut joittenkin ihmisten typerien ja ajattelemattomien kommenttien takia, olen ilahtunut siitä spontaanista auttamistahdosta, jota löytyi niin Wienistä kuin Nickelsdorfin rajakylästä, kun tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä piti ruokkia ja huolehtia siitä, että he saivat edes telttakaton päänsä päälle yöksi, olen kantanut korteni kekoon levittääkseni facebookissa positiivisia viestejä, kun en fyysisesti ole voinut apuun mennä.

Kaikkein eniten olen ihmetellyt ihmisten lyhyttä muistia. Kun Suomessa oli sota, meitä autettiin, kun meillä oli lama, ihmiset muuttivat paremman elämän toivossa Ruotsiin tai muualle. Mutta nyt me emme halua tai mukamas pysty auttamaan ihmisiä, jotka tulevat sodasta tai joilla on muuten hengenhätä. Kukaan ole koskaan köyhtynyt sen takia, että on auttanut hädässäolevaa!     

Kirjoittaja on äidinkielen opettaja ja kirjailija. Hän on Ruoveden yhteiskoulun ensimmäisiä ylioppilaita. Vuodesta 1973 Asunta-Johnston on asunut Wienissä                                    

Julkaistu 01.10.2015 10:44