Kylpyläterveisiä

Terveiset Harbachista, yhdestä Itävallan suurimmista kuntoutuskeskuksista. Olen nyt ollut täällä kaksi viikkoa, jäljellä on vielä kolmas, joskin vajaa viikko.

Jouduin tänne lonkkaleikkauksen takia. Tai en joutunut, vaan valitsin paikan itse, koska intensiivinen kuntoutus leikkauksen jälkeen tuottaa parhaan tuloksen, ainakin silloin, kun kyseessä on liikunnallisesti suhteellisen passiivinen potilas. Ne, jotka jaksavat kotona keskittyä noudattamaan kaikkia fysioterapeutin neuvoja ja voimistella aamuin illoin sekä keskipäivällä ja liikkua säännöllisesti, pääsevät kenties hyvään lopputulokseen ilman kuntoutusjaksoa – kunnia heille! – mutta itse en valitettavasti kuulu tähän ryhmään.

Harbach on mutakylpylä, mutta ei minua muta tänne niinkään houkutellut vaan se, että rakennuskompleksi on havumetsien ympäröimä, täällä tuntee melkein olevansa koto-Suomessa. Kuuset tosin ovat järeämpiä kuin mökkikuuseni, mutta samalla lailla tuuli niitten latvassa humisee. Täällä on hyvät lenkkeilymaastot, neulaspolut ovat houkuttelevia ja ne on merkattu niin hyvin, ettei eksymisvaaraa ole. Pari kertaa se on saanut minut valitsemaan reitin, joka on ollut minulle kuntooni nähden ylimitoitettu, mutta takaisin olen sentään aina omin jaloin päässyt.

Pari päivää sitten sain avaimen uuteen, juuri avattuun saunaosastoon ja menin tutkimaan sitä. Upea paikka, totesin, mutta siitä huolimatta olin pettynyt. Valittavissa oli höyry- ja infrapunahuone ja kolmas tila, jonka ovessa luki Suomalainen sauna. Oven vieressä seinällä oli pitkä, numeroitu lista käyttäytymisohjeista saunassa:

1) puhdistaudu perusteellisesti ennen saunaan menoa ja kuivaa itsesi huolellisesti,
2) kietoudu saunalakanaan, niin että mikään ruumiinosa ei kosketa lauteita, eivät edes jalkapohjat,
3) istu hiljaa saunassa,
4) odota, että saunottaja heittää löylyä,
5) vain hätätapauksissa saat siirtyä alemmas lauteilla tai poistua saunasta löylyn aikana,
6)…

Saunanovea vastapäätä on suihkutila, jossa on neljä suihkua vierekkäin, ilman minkäänlaista väliseinää tai verhoa. Puhun sekasaunasta, se on sanomattakin selvää – vai onko? Itävallassa uskotaan, että kaikki Suomen saunat ovat sekasaunoja, ja niin tämäkin sauna on suunniteltu aidon suomalaiseksi. Hm. Taidan kiertää kaukaa koko saunan.

Toinen syy, miksi valitsin juuri tämän kuntoutuspaikan, on se, että täällä on hyvä ruoka. Paikka on keskellä maalaismaisemaa, lähimmät naapurit ovat maa- ja karjatiloja, joilta saadaan keittiöön vihanneksia, lihaa ja marjoja, lähimetsissä riittää peuroja, vaikken uskokaan, että kokki viikonloppuisin kiertelee kivääri olalla peurajahdissa. Ruoka maistuu täällä vähän liiankin hyvin, sen osoittaa vaaka. Sen lisäksi opin tuntemaan uusia, paikallisia ruokalajeja: Bröselknöderl, Butterspätzle, Mohnzelte ja Dinkel-Löffelnockerl eivät ennen ole kuuluneet ruokalistaani eivätkä sanavarastooni – näitten ruokalajien käännöstä suomeksi ei löydy sanakirjasta, niin paikallisia ne ovat – ja muutenkin on ollut pakko tottua paikalliseen Waldviertelin, Itävallan koillisosan murteeseen. (Dorfs no wos soi?)

Mutta kolme viikkoa ruumiinkulttuuria ja -hoitoja on minulle ilmeisesti vähän ylimitoitettu erä, huomaan väsymisen oireita. Lonkkaani – sitä leikattua – ja reittä ja takapuolta on hierottu, käsitelty sähköshokeilla, kääritty mutakääreisiin, olen voimistellut vedessä ja kuivalla maalla, saanut lymfahierontaa, polkenut kuntopyörää ja treenannut reisilihaksiani yhdessä jos toisessakin laitteessa ja lenkkeillyt iltapäivisin metsissä. Joskus ovat jalkani vapisseet silkasta uupumuksesta, välillä on jo tehnyt mieli kieltäytyä odottavasta hoidosta, mutta koska olen yhä vielä kiltti tyttö, niin olen noudattanut kouraani pantua hoito-ohjelmaa.

Muutaman päivän päästä huokaan helpotuksesta ja suuntaan auton nokan kohti Wieniä. Tullessani hehkuivat koivut keltaisina – sattui olemaan aurinkoinen päivä – palatessani kotiin ne ovat jo riisuutuneet ja piirtyvät alastomina sinistä taivasta vasten. Ilmat ovat minua suosineet, vain pari harmaata, sateista päivää, syksy on ollut kaunis. Silti odotan jo hetkeä, jona sanon, ”Kiitos ja näkemiin Harbach!”

Ps.: Lenkkipolkuni varrella on niin sanottu onnenpyörä. Sitä voi pyöräyttää, ja kun se on pysähtynyt, voi lukea sananlaskun tai elämänohjeen, jonka kohdalle se on pysähtynyt. Eniten pidän lauseesta Optimisti ei ole yhtään useammin oikeassa kuin pessimistikään, mutta hänen elämänsä on paljon mukavampaa.

Julkaistu 19.11.2015 12:59