Hyvää uutta vuotta!

Joulu mennyt, piparit syöty, sillipurkki tyhjennetty, sianpotkasta keitetty hernerokkaa, jääkaappi inventoitu, ettei vain sen perille ole unohtunut minkään jouluherkun tähteitä. Niinkö teillä?

Meillä ei tänä vuonna ollut joulupöydässä kinkkua, koska tyttäreni ei syö lihaa. Mutta ei meillä ollut rosolliakaan, eikä maksalaatikkoa tai silliä, ei porkkana- eikä edes lanttulaatikkoa, ja tämä siitä syystä, etteivät muut kuin minä niistä erityisemmin piittaa. Olen vähitellen muokannut perheemme joulunaikaista ruokalistaa vastaamaan ruokailijoitten toivomuksia ja luopunut samalla yhä radikaalimmin perinteisistä suomalaisista jouluruoista, eikä joulutunnelma ole siitä yhtään kärsinyt. Juhlallisesti meillä silti pöytä katetaan jouluaattona ja pyhinä ja tarjotaan jotain tavallisuudesta poikkeavaa, tänä vuonna lohipaistia. (Lähikaupan myyjä oli hämmästynyt, kun tilasin kokonaisen tuoreen lohifileen.)

Tapasin joulun alla suomalaisen nuoren naisen, joka vietti ensimmäistä jouluaan Wienissä. Hän oli mennyt naimisiin itävaltalaisen miehen kanssa, pariskunta oli kutsuttu joulunviettoon anoppilaan. Vähän huolestuneena nuorirouva kyseli, mikä on Itävallassa tyypillinen jouluaaton ruokalista. Ei hänellä ollut allergioita eikä muita rajoituksia ruoka-aineitten suhteen, hän halusi vain tietää, mitä oli odotettavissa jouluaattona. Vaikea sanoa, riippuu perheestä, vastasin hänelle.

Tyypillinen itävaltalainen jouluaaton ruoka on uunissa kypsennetty karppi. Mutta jos perhe pitää kiinni vanhoista katolisista perinteistä, niin aaton katsotaan kuuluvan paastoaikaan, ja silloin saatetaan tarjota vaikkapa hapankaalia ja makkaroita. Suomalaisen joulunviettäjän mielestä se ei ole erityisen juhlavaa, mutta maassa maan tavalla, jokaisessa perheessä sen perheen ehdoilla.

Se oleellinen ero suomalaisen ja itävaltalaisen joulun ruokaperinteissä on, että me suomalaiset olemme tottuneet valmistamaan joulun aattopäivinä paljon erilaisia laatikkoruokia ja lisukkeita, oli pääruokana sitten kinkku, kalkkuna tai lohi. Perheenäiti selviää joulupäivänä ja Tapanina ruoanlaitosta vähemmällä: rosollia on valmistettu kerralla suuri annos, laatikoita riittää, ei muuta kuin uuniin lämpiämään, ja kas, kohta on pöytä taas koreana ja perheellä kyllin syötävää; pipareita, joulutorttuja ja -kakkuja voi aina tarjota jälkiruoaksi. Kunnon itävaltalainen perheenäiti – sikäli kun olen haastatellut itävaltalaisia ystävättäriäni – sen sijaan loihtii jokaisena juhlapäivänä uuden juhla-aterian ja viettää siis joulunpyhinä keittiössä paljon enemmän aikaa kuin suomalainen sisarensa. Me olemme tottuneet rationalisoimaan, itävaltalainen perheenäiti ei, tai paremmin sanottuna hän ei ollenkaan arvosta sellaista rationalisointia.

Niin tai näin, joulu on mennyt, edessä on arki ja selkäviikot. Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille!

Kirjoittaja on eläkkeellä oleva äidinkielen opettaja ja kirjailija. Hän on Ruoveden yhteiskoulun ensimmäisiä ylioppilaita. Vuodesta 1973 Asunta-Johnston on asunut Wienissä

Julkaistu 20.01.2016 12:37