Korkkareiden kopinaa

Lukion toinen vuosi tuo mukanaan kaikenlaista. Yksi niistä on kauan odotetut wanhojen tanssit. Olemme harjoitelleet lokakuusta asti ahkerasti. H-hetkeen on enää viikko, enkä ole vieläkään varma muistanko kaikkea varmasti. Opeteltavia tansseja on monta ja niiden lisäksi vielä yhteinen omatanssi, jonka olemme itse suunnitelleet.

Wanhojen tanssit ovat yhdistäneet luokkaamme todella paljon. Kaikkien on pakko puhaltaa yhteen hiileen, jotta saamme kaiken ajallaan valmiiksi. Lukiossamme poikia on liian vähän. Sen vuoksi joudumme ottamaan alemmilta vuosiluokilta tanssipareja, jotta kaikki pääsevät tanssimaan. Meillä on myös kaksi tyttöparia, joka on mielestäni hienoa.

Wanhojen tansseja edeltävänä päivänä on myös koulumme perinteeksi muodostunut potkiasjuhla, jonka lukion toisen vuosiluokan opiskelijat järjestävät pois lähteville abeille.
Potkiaisten järjestämisessä on myös oma hommansa. Koristeet, ruuat ja juotavat vaativat kaikki valmisteluja. Wanhojen tanssien ja potkiaisten järjestäminen peräkkäin vaatii meiltä kaikilta paljon. Ilman toimivaa yhteistyötä olisimme pulassa.

Luokkamme on mahtavasti jaksanut tehdä näiden kahden juhlan eteen töitä! Iso kiitos kuuluu myös ahkerille ja sitoutuneille lukion ensimmäisen vuoden opiskelijapojille ja muutamalle yhdeksäsluokkalaiselle pojalle. Olemme kiitollisia teille, että haluatte olla osa meidän suurta päiväämme ja olette olleet mukana harjoituksissa alusta loppuun asti.

Haluaisin myös kiittää liikunnanopettajaamme Kaisa Ahoa kärsivällisyydestään. Kanssamme on varmasti ollut myös vaikeaa. Ilman sinua emme olisi ikinä olleet ajoissa tanssien kanssa. Olet suunnitellut hienoja koreografioita tansseihimme! Haluan vielä kiittää Veikon Konetta, sillä he ovat myös mukana juhlapäivässämme. Wanhojen tanssit ovat se, mitä me kaikki odotamme koko lukion ajan. Jokainen meistä pääsee toteuttamaan pienestä asti olleen haaveen: viettämään päivän prinsessana ja prinssinä.

Kirjoittaja on Ruoveden lukion opiskelija

Julkaistu 10.02.2016 19:45