Hyväuskoisuudesta saattaa saada rangaistuksen

Puhelin soi, olen Várbalogissa, Unkarissa. Soittajan numero ei ole puhelimeni muistiossa, mutta näen ruudusta, että se on itävaltalainen kännykkänumero.
  - Haloo, vastaan vähän varautuneesti.
   - Hi! How are you? – terve, mitä kuuluu?  kuulen innostuneen äänen, ja kun soittaja huomaa epäröintini (inhoan soittajia, jotka eivät esittele itseään vaan olettavat jokaisen tuntevan heidän äänensä!), hän lisää:
- It´s me! – minä täällä! niin vakuuttavalla äänellä, että uskon kuulevani entisen kollegani, espanjalaisen Emilion äänen, sama korostus, sama äänenpaino...

  - Emilio?
  - Yes. Missä olet, meidän on ehdottomasti tavattava, milloin tulet Wieniin?, mies jatkaa juuri niin ylitsevuotavan vuolaasti kuin Emilio silloin harvoin, kun on Wienissä.
Ennen kuin epäilykseni herää, ennätän kertoa, että aion ajaa samana iltana Wieniin, on lauantai ja haluan katsoa televisiosta Eurovision laulukisat.
  - Me ollaan juuri lähdössä, sisarenpoikani ja minä, mutta meillä on pari tavaraa, joita me ei voida ottaa mukaan. Voisitko auttaa ja ottaa ne haltuusi?

Jatkamme juttelua. Sisarenpoikani? En muista Emilion koskaan kertoneen sisarenpojastaan, veljentyttären kyllä tunnen. Hm. Mitähän tavaroita hän nyt haluaa tuoda minulle? Onhan hänellä muitakin tuttavia, miksi minulle?
   - Selitä tarkemmin, mistä on kyse, mitään suuria huonekaluja en voi varastoida.
   - Ei, ne ei ole mitään suuria tavaroita, ne on mattoja. Olisi hirveän suuri apu, jos ottaisit ne. Sovitaanko, että sisarenpoikani tulee huomenaamuna ja tuo ne. Ne on tosiaan hienoja ja takuulla aitoja, niitä on kolme.

Kun kysyn, milloin hän tai sisarenpoika aikoo hakea matot takaisin, kuulen, että hän aikoo antaa ne minulle. Antaa?
   - En minä tarvitse mitään itämaisia mattoja, ne eivät edes sovi sisustustyyliini! Kuten tiedät, minulla on suomalaisia räsymattoja…
Mutta ”Emilio” on sinnikäs:
   - Jos et itse voi niitä käyttää, saat ne kyllä helposti myydyksi, ne on kauniita, aitoja, menevät kaupaksi kuin lämpimät sämpylät. Maksat niistä ihan vähän, sanotaan vaikka viistoista satasta, saat sen helposti takaisin!

Tässä vaiheessa tiedän, etten puhu Emilion vaan jonkun huijarin kanssa, jonkun, joka osaa matkia Emilion ääntä ja puhetapaa. Sitä paitsi soittaja tekee sen virheen, että sanoo minulle jossain vaiheessa ´madam´, sitä sanaa ei Emilio koskaan käyttäisi puhuessaan kanssani.
   -Hetkinen, kenen kanssa oikein puhun? kysyn tiukasti, ja kun soittaja yrittää yhä vakuuttaa olevansa Emilio, kysyn hänen sukunimeään ja sitäpä ei soittaja tiedä. Katkaisen puhelun.

Jälkeenpäin kiukuttelen itselleni, miksi olin niin hyväuskoinen, että jatkoin juttua, vaikka olin alusta lähtien epävarma soittajasta. Päätän, etten tästä lähtien puhu kenenkään kanssa puhelimessa, ennen kuin olen aivan varma hänen henkilöllisyydestään ja aikeistaan. Huijarit älkööt vaivautuko!

Samanlaisia huijareita liikkuu takuulla joka paikassa, tyyli ja kauppatavara vain vaihtelevat: tauluja, mattoja, kaikenlaista sälää, kaikki käsityötä, arvokasta, eikö niin. Pitäkää varanne!

Julkaistu 17.05.2016 17:40