"Kun Ruoveden rantoja soutelen tai kuljen sen harjuteitä…“

Näin viime yönä unta, jossa lauloin Ruoveden laulua, en kylläkään sen ensimmäistä säkeistöä vaan jotain seuraavista säkeistöistä:

Kun astumme piennarta peltojen
me taattoja muistakaamme…

 Unessa olin ylpeä siitä, että muistin sanat sujuvasti, lauloin kurkku suorana ja nautin laulamisesta. Kun sitten valveilla yritin palauttaa mieleeni laulun sanoja, sen eri säkeistöjä, se ei käynytkään yhtä helposti kuin unessa. Uni siis tietää paremmin!

Mutta miksi Ruoveden laulu tuli uniini? Nukuin yön Várbalogin talossani, palasin Ruoveden mökiltäni Wieniin jo yli viikko sitten enkä ollut jutellut kenenkään ruoveteläisen kanssa muutamaan päivään. Pohdin untani ja mietin, mikä sai minut laulamaan juuri Ruoveden laulua. Yhtäkkiä muistin, että lauloimme sitä kerran Kirsti-tätini nimipäivillä, mutta se ei ollut tänä kesänä vaan vuosi sitten.

Unet ovat merkillisiä; uskon vahvasti, että niillä on merkitys, kenties jokin viesti. Olen usein unissani kotimaisemissa, milloin kotilammen rannalla saunassa, milloin sen pellon pientareella. Kerran uneksin niin selkeästi mummulani isosta puuhuusista, että minun oli pakko tarkistaa seuraavana kesänä, oliko se huusi vielä olemassa. Ja olihan se, vanha iso L-kirjaimen muotoinen ulkohuone, jossa oli omat reiät aikuisille ja lapsille toiset, pienemmät.

Jos nyt sanot, ettet koskaan näe unia, niin väitän vastaan: kaikki ihmiset näkevät unia, sen ovat tutkijat todistaneet, mutta kaikki eivät muista aamulla uniaan. Ellet ole kiinnostunut unistasi, et niitä muistakaan. Mutta jos haluat, voit harjaantua muistamaan unesi, voit päättää illalla, että muistat, ja vähitellen muistisi valpastuu. Paras tapa on kirjata uni muistiin heti herättyä, muuten sen yksityiskohdat häipyvät mielestä, se haalistuu ja katoaa pian kokonaan.

Jotkin unet sen sijaan eivät koskaan unohdu, ne ovat ns. suur-unia. Yhden sellaisen muistan yhä vielä elävästi, vaikka siitä on kulunut useampia vuosikymmeniä. Siinä unessa oli kyse hirvenmetsästyksestä, merkillinen teema Wienissä asuvan naisen unessa!

Mutta nyt jätän unet ja yritän muistaa, miten ne Ruoveden laulun sanat oikein menivät. Näinkö?:

Kun Ruoveden rantoja soutelen
tai kuljen sen harjuteitä.
Mun rintani on niin riemuinen,
saan nähdä kaiken sen kauneuden,
Millä Luoja on muistanut meitä.

Kun astumme piennarta peltojen
me taattoja muistakaamme.
Maan eestä he täällä taistellen
ne raivasi kaikkensa antaen
suloseudulle syntymämaamme.

 Tää tienoomme kansalle suojan soi
toi mieliimme uuden uskon.
Ken sankarilaulut sille loi,
sen sieluun lähteemme täällä toi
kuvat kultaisen iltaruskon.

Sua Ruovesi, rantojen rinnemaa
ei heimoni hyljätä saata.
Kun sammal jo meidät peittää saa,
sä kuuntele lastemme laulantaa.
Sulle kalleinta oot kotimaata.

Julkaistu 05.09.2016 11:29