Toinenkin karhu kaadettiin

Karhunmetsästys. Nuori uroskarhu kaatui Pohjaslahden taajaman tuntumassa sunnuntaiaamuna hieman ennen kahdeksaa. Ammuttu uros oli arviolta 2,5-vuotias ja se painoi 135 kiloa. Sen etutassuilla oli kokoa 13 senttiä. Kaadon myötä molemmat Pohjois-Hämeeseen myönnetyt karhunkaadon poikkeusluvat on käytetty. Ensimmäinen karhu kaatui 28. elokuuta Virroilla.

Koirat haukkuivat Pohjaslahdella kaadettua karhua jo edellisestä illasta lähtien, mutta metsälle lähdettiin vasta sunnuntaiaamuna. Karhu kaatui kahden tunnin passin jälkeen. Liikkeellä oli noin 40 hengen metsästäjäjoukko, mukana kymmenkunta ruovesiläistä. 

Jahtiporukan tiedottajan Martti Mäen mukaan koko karhujahtia häiritisi yllättävä seikka. Karhuja oli kyllä liikkeellä, mutta ne olivat vääränlaisia.
-Jahtia häiritsi kaksi pennullista karhua. Toisella naaraalla oli kaksi pentua ja eraus, eli edellisen vuoden pentu mukanaan ja toisella naaraalla kolme pentua.

Mäen mukaan jahdissa nähtiin kaiken kaikkiaan harvinaisen paljon karhuja. Nähköhavainnot selittyvät paljon juuri pennullisten naaraiden kohtaamisilla, mutta havaintoja saatiin myös muista karhuista.

Ruoveden alueella asustelee Martti Mäen mukaan edelleen useita karhuja.

Juttua korjattu 18.9. klo 15.05. Korjattu toisella naaraalla kolme pentua.

Julkaistu 18.09.2016 11:30