Terveyskeskuksen puhelinpalvelua kehitetään

Selvitys. Ruoveden ja Virtain terveyskeskusten yhteydensaantia kehitetään syksyn kuluessa. Keiturin Sote Oy on varannut tämän viikon alusta lähtien terveyskeskusten puhelinkeskukseen yhden lisähenkilön ruuhkahuippuja varten.

Lokakuun alusta siirrytään kiireettömässä hoidossa lääkärin ja vastuuhoitajan muodostamiin työpareihin. Toimitusjohtaja Vesa Haapamäki kertoo, että mallissa puheluihin vastaa Ruovedellä kaksi ja Virroilla kolme hoitajaa. Ruuhka-aikana hoitaja voi poimia puheluita ristiin Ruoveden ja Virtain poliklinikoiden välillä.

– Esimerkiksi jos virtolainen asiakas soittaa Virtain poliklinikalle, voi puhelun poimia Ruoveden poliklinikan hoitaja. Hoitaja tekee puhelun aikana asiakkaalle hoidon tarpeen arvioinnin. Arvioinnin perusteella potilas saa kotihoito-ohjeet tai hänelle annetaan aika asuinkuntansa lääkäriin, hoitajan tai fysioterapeutin vastaanotolle tai ohjataan tarvittaessa päivystykseen, Haapamäki sanoo.

Puhelinjärjestelmän parannuksiin ryhdyttiin, koska Aluehallintoviraston (avi) huomasi kesäkuisen tarkastuksen yhteydessä, että yhteydensaanti terveyskeskuksiin ei ole toteutunut lainsäädännön vaatimalla tavalla. Avi pyysi selvitystä asiasta 7. syyskuuta mennessä.

Lue lisää Ruovesi-lehdestä 21.9.

Julkaistu 19.09.2016 15:35