Kaapelit maahan ensi vuoden aikana

Sähkönjakelu. Sähköverkkoyhtiö Elenia Oy ja Pohjois-Hämeen Puhelin Oy toteuttavat Ruoveden taajamassa ensi vuoden aikana mittavia kaapelointitöitä.

Samalla kaivamisella maahan upotetaan sekä sähköjohdot että valokuitukaapeli laajakaistayhteyksiä varten. Projektipäällikkö Jari Keinänen Eleniasta kertoo, että Ruoveden kunnalle on lisäksi tarjottu samassa yhteydessä mahdollisuutta katuvalaistuksen sähköjen maakaapelointiin.

Urakan suunnittelutyöt alkavat tänä syksynä. Keinäsen mukaan maastotöiden suunnittelija tulee ottamaan yhteyttä maanomistajiin sekä kiinteistönomistajiin, joita kaapelointi koskee.
– Taajamassa päästään kaivuutöihin ensi keväänä, kun routa on sulanut. Uusi sähköverkko valmistuu ensi vuoden aikana. Vanhojen ilmajohtojen purkutöitä ja kaivamisen jälkitöitä nurmetuksineen joudutaan tekemään vielä vuoden 2018 keväällä, Keinänen sanoo.

Sähkölinjojen maakaapelointi parantaa toimitusvarmuutta, mutta on samalla mittava investointi. Sähköverkon maakaapeloinnin kokonaiskustannukset Ruoveden kirkonkylällä ovat noin 1,6 miljoonaa euroa. Elenian arvioi, että pitkällä tähtäimellä maakaapeli on kuitenkin ilmajohtoa edullisempi ratkaisu, kun otetaan huomioon ilmajohtojen huollosta ja jakeluhäiriöistä kertyvät kustannukset.
Keinäsen mukaan jopa 60 prosenttia maakaapeloinnin kustannuksista kertyy kaivuutyöstä.
– Yhteisrakentamisella sähkön siirtohintaan kohdistuvia kustannuspaineita pystytään vähentämään. Olemme tehneet yhteistyötä PHPOY:n kanssa aiemmin muun muassa Mänttä-Vilppulassa.
Yhtiöt järjestävät kaapelointitöistä kaikille avoimen tiedotustilaisuuden 17. marraskuuta.

Lue lisää keskiviikon Ruovesi-lehdestä.

Julkaistu 26.10.2016 10:48