Edustajisto lähes yksimielinen

Kommentti.  Ruoveden Osuuspankin edustajisto teki päätöksen pysyä itsenäisenä vahvalla äänten enemmistöllä. Fuusiota Mäntän Seudun ja Oriveden Seudun Osuuspankkien kanssa vastusti 26 edustajaa, sen puolesta äänesti kaksi. Paikalla keskiviikkoillan kokouksessa oli 28 edustajaa 30:stä.

–Väki oli harvinaisen yksimielinen, sanoo Ruoveden Osuuspankin edustajiston puheenjohtaja Jouni Neste kokouksen jälkeen.

Neste arvioi, että suurin syy fuusion hylkäämiseen oli konsernitasolta tullut haasteellinen strategia, joka jo itsessään tulee tuomaan paljon muutoksia ja haasteita Ruoveden Osuuspankille. 

–Kahta suurta muutosta ei kannata viedä eteenpäin yhtäaikaa.

Ruoveden Osuuspankki ei tällä hetkellä ollut valmis fuusioon.
Neste sanoo, että Ruoveden Osuuspankissa asiat on hoidettu erittäin hyvin.
– Fuusio ei ehkä olisi ollut liiketaloudelliselta kannaltakaan tällä hetkellä järkevää.

Neste huomauttaa vielä, että toinen syy tiukkaan fuusion vastustukseen löytyy asian valmistelusta, jonka moni edustaja on kokenut salailevaksi.
– Ruovedellä on kokemuksia siitä, että kun asioita valmistellaan salassa, ei lopputulos ole hyvä. Uskon päätöksenteossa avoimuuteen.

–Luulen, että jos fuusio olisi toteutunut, Ruovedelle olisi jäänyt vain kuuntelijan osa.

 
Julkaistu 26.10.2016 21:44