Valokuituverkko on pienelle kunnalle tulevaisuuden valttikortti

Valokuitua lähdetään rakentamaan Väärinmajassa, Muroleessa, Jäminkipohjassa, Tuuhosella ja Visuvedellä. Liittymäsopimukset on allekirjoittanut jo 516 taloutta.
Ruoveden kunnan kehityspäällikkö Sirkku Mäkelä on tyytyväinen: ely-keskuksen rahoitus kylien valokuituhankkeille varmistui joulun alla.

– Oli todella hieno joululahja, kun päätösnippu saapui 22. joulukuuta!
Mäkelä riemuitsee sekä valokuituhanketta Löydä läheltä näytöltä -hankkeen projektipäällikkönä käynnistäneenä, että kotikylänsä kuituverkkovastaavana toimivana murolelaisena.
Viime vuonna alkanut intensiivinen työ saavutti tärkeän etapin rahoituspäätöksen myötä.
– Tämä on pienelle kunnalle iso juttu!
Hankkeen kokonaisinvestointi on 5,7 miljoonaa euroa, kun mukaan lasketaan myös Virtain puolella Koro-Vaskuu-Vaskivesi-akselilla toteutuva Vaskiveden Kyläyhdistyksen kuituhanke. Ruoveden osuus on liki 4,4 miljoonaa euroa. Elyn rahoitusosuus kattaa poikkeuksellisen suuren osuuden, 70 prosenttia kuituverkon kustannuksista. Rahoitusta haki kaikkiaan 12 hanketta. Myönteisen päätöksen sai kuusi hakijaa, eli Ruoveden ja Virtain vireillä olevat hankkeet.
Rahoitus myönnettiin Pirkanmaan Ely-keskuksen Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelman 2014-2020 Laajakaistainfrastruktuuri ja sähköiset palvelut -toimenpiteestä. Kunta avustaa välirahoituksessa, eli takaa jäljelle jäävän osuuden lainarahoituksen.

Vapaaehtoisten kyläaktiivien panos kuituverkkohankkeen etenemisessä on ollut kullanarvoista.
– Talkoohengen merkitystä ei voi liikaa korostaa! Upeaa, että kylistä löytyi tällainen tekemisen tahtotila. Kaikki on aktiivisten kyläläisten aikaansaannosta, ylistää Mäkelä.
Hänen mukaansa hankkeelle asetetut odotukset ylittyivät moninkertaisesti. Kaikkiaan kuituverkkoon ilmoittautui liittyväksi 516 taloutta viideltä hankkeessa mukana olevalta kylältä: Jäminkipohjasta, Muroleesta, Tuuhoselta, Visuvedeltä ja Väärinmajasta.
– Ei osattu edes haaveilla, että liittyjiä saataisiin näin paljon mukaan.
Samaa mieltä on kuituverkon rakentamisesta vastaavan Pohjois-Hämeen Puhelin Oy:n myyntijohtaja Jari Liski.

Hanke on edennyt ripeässä tahdissa. Vuosi sitten tammikuussa kylissä ryhdyttiin kyläpäälliköiden ja vetovastuun ottaneiden yhdistysten jäsenistöstä valittujen valokuitutiimien johdolla kartoittamaan kiinteistönomistajien halukkuutta valokuituliittymän hankkimiseen. Asia oli jo tuttu, sillä syksyn kyläkierroksilla oli Mäkelän vetämän hankkeen puitteissa kuituverkosta keskusteltu.
Rahoitushakemusten jättämisen takaraja oli maaliskuun lopussa, joten valokuitutiimien talkoolaiset eivät ehtineet laakereillaan lepäämään. Kuituinfojen ohella tehtiin systemaattista myyntityötä kiinteistö kiinteistöltä. Jari Liski arvelee, että puolentoista kuukauden aktiivinen myyntityö liittymäsopimusten keräämisessä oli jonkin sortin epävirallinen maailmanennätys.

Julkaistu 17.01.2018 08:50