Viimeinen kiertokoulun oppilas

90 vuotta. Pekkalan koulun johtajaopettaja neljällä vuosikymmenellä, voimallinen Lieroisen Noita Laivarannan näytelmässä 11 vuoden ajan, eläkeläisaktiivi ja Ruoveden Sotaveteraanien hallituksen jäsen: niistä Eino Paananen paikkakunnalla tunnetaan.
Monen mieleen ovat jääneet Eino Paanasen kyyneliä kirvoittaneet lieroisen noidan esitykset, joita tultiin varta vasten katsomaan kauempaakin.
Urheilu on kuulunut elämään aina: hiihtäminen, kaikki juoksumatkat, nyrkkeily ja paini. Tanhustakin on SM-hopeaa, isällä ja tyttärellä. Opettaja-aikanaan Paananen tunnettiin liikunnan tukemisesta. Hän oli se opettaja, joka kuljetti oman ja koko koulupiirin lapsia koulujenvälisiin kisoihin ympäri Suomea. 
– Kouluamme sanottiin joskus Pekkalan urheiluopistoksi, muistelee Paananen.
Veteraaniurheilijana Paanasen nimissä on Suomen mestaruuksia.
 90-vuotispäivän kynnyksellä Paananen muistelee lapsuuttaan ja nuoruuttaan. Hänen elämänsä aikana Suomi on muuttunut. Einon lapsuudenperheessä oli 10 lasta, 5 vanhempaa siskoa ja viisi veljeä, joista yksi Einoa vanhempi, muut nuorempia. Ruoka-aikaan pirtin pöydän ympärillä saattoi olla 20 henkeä, talon työväki mukaan luettuna. Ihmisten kanssa piti oppia tulemaan toimeen.
Pikkukylässä ei ollut koulua, jossa olisi ollut alaluokkia.
– Saatan olla ainoa elossa oleva kiertokoulun käynyt, hän arvelee.
 
Lukemaan Eino oppi nelivuotiaana. 
– Kauhea hinku olisi ollut päästä kouluun. Jouluaattona 1933 äiti istui ompelemassa joululahjoja meidän isolle lapsilaumalle. Kun äitin polvelle ei päässyt, niin makasin lattialla. Sieltä kahtelin ompelukonetta ja siellä luki että Singer. Samana iltana pyörin lattialla ja kattelin hellan luukkua: siinä luki Högfors.
Seuraavana keväänä äiti sitten päästi Eino-poikansa  kiertokouluun. Koulu sujui niin hyvin, että pian isä valmisti Einolle koristellun päreen, ällätikun, jolla poika paukutti tahtia muiden tavaamiselle.
– Ii sano ii ässä ää sä –ISÄ... ja päreellä lyötiin tahtia.
Kiertokoulussa oli pitkiä pulpetteja, kuin kirkonpenkkejä. Ne sovitettiin vuorotellen isojen talojen pirttiin muutamaksi viikoksi kerrallaan.
– Sitten koottiin pulpetit kasaan, kannettiin rekeen ja vietiin seuraavaan taloon.
Opetusvälineenä oli rihvelitaulu ja aapiset kaikilla piti olla. Eväät ja opiskeluvälineet kulkivat kouluun papan tekemässä tuohikontissa. 
– Siellä oli pullo maitoa ja voileivät vastakkain. Kellään muulla ei semmoista ollut. Kun isoveljeni oli 9. luokalla, hän sanoi, että äidin on tehtävä reppu. Minusta tuohikontti oli maailman paras, mutta kun veli halusi repun, niin sitten minäkin. 
 
Taloissa, joihin kiertokoulu osui, koulukkaat saivat yleensä mukavan vastaanoton. Koulun käymistä pidettiin tärkeänä. Edes kommelluksista ei nostettu suurempaa metakkaa.
– Kerran tehtiin karvalakista pallo, täytettiin se lapasilla ja kintailla ja sidottiin korvalaput kiinni. Sitä palloa heiteltiin tuvassa ja tietysti se putosi palapölkyllä olevaan isoon vellipataan, jossa oli talonväen ruoka. Isäntä vain nauroi ja sanoi, että ”nyt saatiin soppaan karvakoppelo”. Pallon pudottanut sai siitä liikanimen, joka säilyi kouluajan: hän oli karvakoppelo.
Kansakoululaiset nimittelivät kiertokoululaisia ”kiertovariksiksi”.
– Kun oltiin tarpeeksi kaukana, että uskallettiin jo huutaa, huudettiin takaisin että ”pötkö tii-tii”, he olivat ”pötkötiitisiä”.
 
Kiertokoulussa Eino oppi lukemaan ja laskemaan. Kertotaulu teki tiukkaa.
– Äidin mielestä kertotaulu piti oppia ennen kuin menee ”oikeaan” kouluun, kertoo Eino.
– Sitä tankattiin edestakasin niin kauan, että osattiin.
Kansakoulun ensimmäinen luokka vastasi nykyistä kolmatta luokkaa. Sinne mennessä piti jo osata perustaidot. Kertotaulussa pelotti eniten 7 kertaa 8 ja 8 kertaa 7.
– Pelkäsin, kun menin sinne kouluun, että jos en osaakaan. Eihän sitä kysytty, se olikin vain äidin jekkua.
Oppilaita oli yhdellä opettajalla 44, eri luokilta. 
– Opettaja oli kova, vaikka nainen olikin, löi jos ei osannut.
Itku tuli vieressä istuvalta Einolta, kun opettaja iski sukulaispojan maahan pulpettien väliin ja veteli karttakepillä
– Piiskaa olisi äidiltäkin tullut kotona, jos ei läksyä osannut.
Eino kyllä osasi, yhtään laskua ei neljän vuoden kansakoulun aikana ollut väärin.
 
Julkaistu 23.02.2018 13:40