Köngäkselle Kiitos kirjasta -mitali Sandrasta

Kiitos kirjasta -mitalin on saanut kirjailija ja televisio-ohjaaja Heidi Köngäs Ylä-Vääriin sijoittuvasta romaanistaan Sandra. Palkinto luovutetaan kotimaiselle kirjailijalle, jonka edellisenä vuonna ilmestynyt suomen- tai ruotsinkielinen kaunokirjallinen teos on ollut erityisen virikkeitä antava.

"Kirja on vahva lukukokemus, ajankohtainen ja sydäntä särkevä. Se kuvaa vuoden 1918 tapahtumia naisen näkökulmasta. Se on koskettava, sisällissodan mielettömyyden ja kärsimyksen esiin nostava teos. Tapahtumien keskiössä ovat naiset ja lapset, lukija aistii vilun, nälän ja hädän heidän rinnallaan", toteavat sekä palkintolautakunta että palkintoa ehdottaneet tahot. Palkintolautakuntaa ilahdutti myös se, että kirjailijan tuotannossa esiintyy suomalaisia naisia, jotka ovat vaikuttaneet historian kulkuun tai selviytyneet sen myrskyissä.

Palkinto jaettiin maanantaina Kirjan ja Ruusun päivänä Helsingissä. Kiitos kirjasta -palkinnon perustajat ja jakajat ovat Kirjakauppaliitto ry, Libro ry ja Suomen kirjastoseura ry. Ensimmäinen Kiitos kirjasta -palkinto jaettiin vuonna 1966. Palkinto on tunnustuspalkinto, joka käsittää mitalin ja kunniakirjan.

Heidi Köngäs vieraili Ruovedellä maaliskuussa kertomassa palkitusta Sandra-kirjastaan. Lue juttu Ruovesi-lehdestä 25.4.

Julkaistu 23.04.2018 18:27