Kuka muuu meitä puolustaisi

Lehmän oikeudet. Tänään, Maitolaiturimuseon avajaispäivänä, ei tarvitse hävetä sitä, että on varttunut vasikkakarsinassa. Miksipä häpeäisikään – ylpeä siitä pitää olla!

Myös lehmä, monen emännän ja isännän suurimmat huolet jakanut ystävä, ansaitsee sille kuuluvan arvostuksen.

Ollaan  Ruoveden naapurissa Velaatassa. Euroopan pienin museo kantaa tänä vuonna isoa teemaa: lehmän oikeuksien julistusta. Kun vastaavasta YK:n ihmisoikeuksien julistuksesta on tänä vuonna 70 vuotta – kuten muuten myös museon yli-intendentin Timo Malmin syntymästä – on lähes viimeinen hetki ottaa työn alle lehmän oikeudet.

Juha Rinkinen, Suomen Ayrshirekasvattajien hallituksen jäsen ja Ruovedellä Moision parisataapäistä karjaa hoitava tilanomistaja, avaa museon näyttelyn.
– Minulla on vajaat sata lehmää, ja koen, että kohtelen lehmiä oikeudenmukaisesti, Rinkinen aloittaa.

Lue lisää 27.6. lehdestä.

Julkaistu 21.06.2018 09:10