Sari Mattila inspiroituu kulttuurien kohtaamisesta

Näyttely. Sari Mattilan näyttely Ovet auki maailmaan – kulttuurien kohtaaminen -näyttely on nähtävillä Viljamakasiinin alakerrassa 29.7. saakka. Akryylimaalausten, pastellitöiden ja lasimaalausten teemana on kansainvälisyys, maailma, jossa kaikilla ihmisillä ja kulttuureilla on oma paikkansa.
– Olemme erilaisia, mutta on myös paljon samaa: ilot ja surut ovat samat joka paikassa, sanoo Mattila.


Kun uutisissa on niin paljon negatiivista, Mattila haluaa kuvissaan korostaa enemmänkin hyviä, kaikille yhteisiä asioita ja tunteita.
Hän kertoo, että akryylimaalaus on hänelle läheisin tekniikka, mutta myös kaikenlaiset materiaalikokeilut ja kollaasit kiinnostavat.
Mattila opiskelee tällä hetkellä sairaanhoitajaksi Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Taide on kiinnostanut aina, mutta tällä hetkellä taiteen tekeminen on kuitenkin harrastus. Hän on käynyt Tammerkosken kuvataidelukion ja opiskellut Oriveden sarjakuvalinjalla.
Sirkku Somero
Kuvateksti:

Julkaistu 20.07.2018 15:54