Me suremme, koska rakastamme

Tohtorinväitös. Juha Itkosen väitöstutkimuksen aihe Kun vauvaonni vaihtuu kuoleman suruun  riipaisee syvältä.

Lapsen odotuksen päättyminen sen kuolemaan kohdussa järkyttää vanhempia samalla tavoin kuin elävänä syntyneen lapsen kuolema. Silti kohtuun menehtynyttä saatetaan pitää vähempiarvoisena menetyksenä kuin elävänä syntynyttä ja synnytyksen yhteydessä kuollutta lasta – ikään kuin kyseessä ei olisi oikea lapsi, vaikka ikäeroa näiden välillä voi olla vain muutama minuutti.

– Kun kastejuhlan sijasta vanhemmat joutuvat valmistautumaan odottamansa lapsen hautajaisiin, kirkon sanoma rakastavasta ja kaikkivaltiaasta Jumalasta joutuu koetukselle, Ruoveden vt. kirkkoherra Itkonen näkee.

Juha Itkonen perehtyi väitöskirjassaan lapsen kuoleman aiheuttamaan suruun ja selviytymiseen sekä vanhempien kirkolta saamaan tukeen kohtukuolemassa. Hän haastatteli 14 naista ja 10 miestä, joille oli yhteistä se, että odotettu vauva ei päässyt sairaalasta elävänä kotiin.

Itkonen pyysi tapaamisissa kertomaan kuolleen lapsen tarinan vapaamuotoisesti. Kun hän sitten myöhemmin kuunteli nauhat uudelleen, riipivien tarinoiden kipu tuntui fyysisenä ahdistuksena.

– Haastateltujen menetyksen rajuus korostui. Tässä tuli omakohtainen kokemus taustalle. Se vaihe, kun suru oli kuin pitkä putki, joka ei lopu koskaan, kertoo Juha Itkonen, joka on isä kahdelle kuolleena syntyneelle tyttärelle, Aino Marialle ja Hannalle, ja kahdelle eläväiselle pojalle, Jaakolle ja Eerolle.

Järkälemäisen paksu väitös on uraauurtava alallaan. Itkonen toteaa, että Ruotsissa ja Irlannissa vastaavaa tutkimusta on tehty, mutta aihe on rajattu sairaalassa saatuun kirkon tukeen.

Väitöskirjan lopuksi hän toteaa lohdullisesti, että surun arvoitus selvisi: me suremme, koska rakastamme.
– Tuo tunne on vahvistunut koko ajan.

Lue lisää 3.10. lehdestä.

Julkaistu 03.10.2018 09:52