Anna Erikssonilla tunteikas joulukonsertti

Konsertti. Ensin tuli pimeys. Sitten alkoivat valot elää. Oli kuin revontulet olisivat leikkineet Sofia Magdalenan kirkon seinillä ja alttarilla. Keskellä loisti siniseen täyspitkään pitsipukuun pukeutunut laulaja Anna Eriksson.

Maa on niin kaunis -konsertissa 27. marraskuuta kuultiin lukuisia joulun klassikkosävelmiä. Eriksson oli valinnut kautta aikain ensimmäisen joululaulukiertueensa laulut huolella. Ne oli myös sovitettu hyvällä maulla yhdessä pitkäaikaisen luottopianistin Mikko Mäkisen kanssa. Mäkisen lisäksi alttarilla musisoi sellisti Mila Laine.

Joulukonsertin tunnelma oli koskettava ja intiimi. Laulujen tunnelmaa lisäsivät myös hieno äänentoisto ja lumoavat valot.

Anna Eriksson ihastui Ruoveden kirkkoon niin, että lähetti Facebookiinkin kuvia hienosti valaistusta kirkosta ennen konserttia.
– Kirkot ovat mahtavia esiintymispaikkoja, melkeinpä parempia kuin konserttilavat! hän kertoi konsertin jälkeen.

Joulussa on Erikssonin mielestä parasta rauhoittuminen. Itse hän aikoo viettää tulevan joulun visusti suvun keskellä.
– Joulu on suloista kotiaikaa!

 RuoSkAn junioritoiminnan hyväksi järjestettyyn konserttiin myytiin 600 lippua.

Lue konsertin arvostelu keskiviikon paperilehdestä tai perjantaina ilmestyvästä näköislehdestä.

Julkaistu 02.12.2014 18:42