Parisuhderiita johti Ruhalan piiritystilanteeseen

Piiritys. Ruhalassa eilen aseella uhkailleen miehen kuulustelut on aloitettu tänään.
Poliisi piiritti lauantai-iltana useiden partioiden voimin yksityisasuntoa Ruhalassa hieman Kautun sillasta Ruhalaan päin usean tunnin ajan.

Piiritystilanne sai alkunsa perheriidasta. Vuonna 1986 syntynyt mieshenkilö alkoi uhkailla yksityisasunnossa ollutta naista väkivallalla ja oli ottanut esiin haulikon. Nainen pääsi kuitenkin pakenemaan asunnosta noin kello kolmen aikaan iltapäivällä.


Poliisin saapuessa paikalle mies oli tulossa ulko-ovella vastaan, mutta livahti poliisin nähtyään takaisin asuntoon.

Poliisi neuvotteli miehen kanssa useaan otteeseen puhelimella. Sisä-Suomen poliisin rikoskomisarion Juha Myllymäen mukaan mies oli sekava, ja tämä uhkasi toistuvasti ampuvansa poliisia, jos nämä yrittävät tulla sisälle.
Kun mies lopulta kertoi tulevansa ulos asunnosta, hän juoksi uhkaavasti kohti poliisi, minkä vuoksi poliisi joutui käyttämään poliisikoiraa kiinniotossa. Kiinniotto tapahtui hieman kahdeksan jälkeen illalla.

Miehen osalta tekoa tutkitaan törkeänä ampuma-aserikoksena, virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena, ja laittomana uhkauksena. Mies on poliisille entuudestaan tuttu.

Tilanteen jälkeisessä kotietsinnässä asunnosta löytyi laiton katkaistu haulikko ja siihen kuuluvia patruunoita. Piiritystilanteessa oli mukana useita poliisipartioita sekä sairaankuljetuskalustoa. Piiritystilanteesta ei aiheutunut vaaraa sivullisille.

Julkaistu 22.02.2015 14:16