Asukkaat muuttivat Tyynelään

Paluumuutto. Ruoveden terveyskeskuksen osasto 2:n eli Tyyneläksi kutsutun osan viime syyskuussa alkanut peruskorjaus on valmistunut. Uudet ja evakossa olleet entiset asukkaat alkoivat muuttaa viime maanantaina sisään. Joitakin vanhainkodilla remonttia paossa olleita asukkaita palasi takaisin, palveluasumisen puolelle tuli yksi asukas, ja laitosasumiseen kaksi. Tiistaina muutti Kaukokodilta viisi asukasta uusittuihin tiloihin.

– Osa paikoista on intervallipaikkoja eli lyhytaikaiseen asumiseen tarkoitettuja. Niihin tuodaan muun muassa omaishoitajien lomien ajaksi asiakkaita, kertoo osastonhoitaja Johanna Töyssy.
Aikaisemmin Tyynelässä oli 26 asiakaspaikkaa ja tilat olivat vanhanaikaiset, terveyskeskuksen vuodeosastomaiset. Nyt tilat on kauttaaltaan uusittu ja asiakaspaikkoja on 16. Huoneet ovat joko yhden tai kahden hengen huoneita, ja jokaisen yhteyteen on rakennettu omat wc-tilat. Asukaspaikat vähentyivät 10:llä, mutta uudet tilat parantavat sekä asukkaiden että henkilöstön olosuhteita merkittävästi.

Uudet valoisat tilat näyttävät aikanaan toimivuutensa, mutta ensivaikutelma on Töyssylle mieleen.
– Yksi iso muutos on, että nyt kahdessa huoneessa on kattonosturit, joilla saadaan raskastekoisemmatkin ihmiset nostettua. Se säästää paljon henkilökunnan voimia.
Vaikka tilat ovatkin virallisesti valmiit, pientä säätöä silti riitti vielä kesken muuttokiireidenkin. Viimeisiä kalusteita asennettiin paikoilleen ja remonttimiehiä työkalupakkeineen kulki vielä käytävillä.
 –Päällisin puolin ei ole moitittavaa eikä mitään isompia kehityskohteita ole vielä osunut silmään. Vielä pitää tehdä sisustusta ja siivousta, ja montaa juttua on jo jouduttu korjaamaankin. Kunnolla sen näkee vasta kun toimintaa päästään aloittamaan, että onko jokin suunnittelussa mennyt pieleen. Kyllä se jouluun mennessä tiedetään, arvioi Töyssy.
Kaikki 16 asiakaspaikkaa tulevat olemaan täynnä. Pitkäaikaiset asukkaat asuvat osastolla vuosia, intervallipaikoilla asiakkaat vaihtuvat viikon parin välein.
Yksi pitkäaikaisasukkaista on Anna Arhonen, joka ennen Tyynelään tuloaan asui kolme vuotta Toivolassa. Hän oli ensimmäiseen päiväänsä Tyynelässä tyytyväinen.
– Valoisaa ja hienoa on ja täällä tuoksuukin niin hyvälle. Hyvä oli olla Toivolassakin, näkee sitten onko mitään eroa. Kysyin heti tullessa, että saanko oman telkkarin, ja sain kanssa. Se on niin tärkeää ajankulua. Hoitajat on entisiä, on täällä joku uusikin. Meidät otettiin avosylin vastaan, mukava oli tulla. Meitä on paljon, jotka tarvitsevat tällaisia tiloja. Seuraa tässä odottelen, kun huoneessa on toinenkin paikka. Ei niitä tyhjänä pidetä, arveli pirteä Anna.

Julkaistu 30.07.2015 11:47