Hanna Saarinen on tämän vuoden Niilo

Teatterintekijä. Vuoden 2015 Niilo-palkinnon on saanut Ruoveden Teatterin luottopuvustaja Hanna Saarinen. Niilo-palkinto luovutettiin hänelle Ruovesi-iltamissa Sointulassa perjantaina.
”Hanna on tehnyt paljon töitä puvustuksen eteen, ja puvustus onkin ollut upea”. ”Paitsi puvustaja, hän on myös tsemppari ja yhteishengen luoja, joka on koko sydämellään touhussa mukana”, perusteltiin Saarisen valintaa.

Saarinen on puvustanut Pyynikkilän näytelmiä vuodesta 2008. Ensimmäinen hänen puvustamansa näytelmä oli Rinsessa Ruusunen.
    – Yksi kesä on tainnut jäädä välistä, kertoo puvustajan työstään nauttiva Hanna Saarinen.
Viime kesänä hän puvusti näytelmä Kerjäläinen ja Jänis. Edelliskesän suururakka oli Myrskyluodon Maija.

Lue lisää keskiviikon lehdestä.

Julkaistu 16.11.2015 11:39