Musiikkia! Ruovesi saa jatkoa

Viime kesänä kymmenen vuotta täyttänyt Musiikkia! Ruovesi -kamarimusiikkijuhlat on saanut uuden toiminnanjohtajan ja se on valittu myös Finland Festivalsien jäseneksi. Uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Susanna Ertolahti-Mertanen. Festivaalin taiteellisesta suunnittelusta vastaa Anna Aminoff. Okko Kamu jatkaa tapahtuman taiteellisena neuvonantajana. 

Pääsy Finland Festivalsin jäseneksi on tärkeä askel.
  – Se on todella merkittävä asia festivaalin sekä myös Ruoveden kannalta. Markkinointi tulee olemaan FF:n kautta huomattavasti laajempaa sekä koti- että ulkomailla. Myös se, että olemme muiden laatufestivaalien kanssa yhteisen katon alla, antaa meille huomattavasti lisää painoarvoa, kertoo Anna Aminoff.

Uusi toiminnanjohtaja Susanna Ertolahti-Mertanen aloitti tehtävässä marraskuun alussa. Hän on valmistunut Sibelius-Akatemiasta pääaineenaan musiikin teoria. Hän on myös ammattipianisti ja soittaa toisena intstrumenttinaan trumpettia.
   Ertolahti-Mertanen on Joensuun Musiikkijuhlien perustaja ja toiminnanjohtaja. Lisäksi  hän on tehnyt erilaisia managerointeja taiteilijoiden kanssa.
   – Olen todella innoissani ja täynnä ideoita. Näen Ruovedellä paljon kehittämispotentiaalia ja orastavia mahdollisuuksia. Haluan olla rakentamassa festivaalia yhdeksi Suomen merkittävimmistä musiikkitapahtumista, hän sanoo.
   Ertolahti-Mertanen jatkaa Musiikkia! Ruoveden lisäksi myös Joensuun Musiikkijuhlien toiminnanjohtajana.
   – Minulla on nyt käsissäni itä ja länsi. Se on herkullinen yhdistelmä!

Kamarimusiikkijuhlien ensi kesän ohjelma on Anna Aminoffin mukaan viittä vaille valmis.
 – Sen voin kertoa, että esiintymään tulee joukko jo tuttuja taiteilijoita muun muassa viulisti Sergey Malov, joka tuo oman Atrium-kvartettinsa Berliinistä ja pianisti Jan Michiels. Lisäksi bassobaritoni Juha Uusitalo esiintyy kahdessa konsertissa.

Konserttipaikat varmistuvat ensi viikolla. Muroleen kirkon konsertti avaa festivaalin ja kylätalo Tapiola on kokonaan uusi konserttipaikka. Lisäksi luvassa on kaksi yökonserttia, toinen kappelissa ja toinen Sofia Magdalena -kirkossa.

Julkaistu 16.12.2015 17:15