Paloauton rattiin paikallisin opein

Ajo-opetus. Ruoveden VPK järjestää C-luokan ajokorttiin eli kuorma-autokorttiin tähtäävän kurssin alkuvuoden aikana. Kurssille osallistuu viisi vapaapalokuntalaista.

Palokunnan päällikön Anssi Mannisen mukaan toive kuorma-autokorttikurssin järjestämisestä tuli osallistujilta itseltään. Taustalta löytyy kuitenkin palokunnissa yhä yleisemmäksi käyvä ilmiö.
– Tänä päivänä nuoret miehet eivät välttämättä aja C-korttia autokoulussa samalla tavoin automaattisesti kuin ennen ajettiin, joten vanhemman ikäluokan jäädessä pois toiminnasta kuorma-autokortin ajaneita palokuntalaisia on yhä vähemmän.

Palokuntalaisia raskaan kaluston kuljettamiseen perehdyttävä Kai Marttila on toiminut viisi vuotta päätoimisena yrittäjänä. Marttila on kouluttanut raskaan kaluston kuljettajia myös muun muassa puolustusvoimissa. Ruovedellä Marttila on vetänyt aiemmin mopo- ja moottoripyöräkursseja. Nyt ajo-opetus laajenee, kun Marttilan johdolla aloittaa ensimmäinen henkilöautokorttikurssi.
– Henkilöautokurssi on oikeastaan aika luonnollinen jatkumo toiminnalle, sillä monet haluavat ajaa autokortin samassa paikassa kuin ajoivat mopokortin. Tutun ikäluokan tahtiin tässä on edetty, Marttila sanoo.

Lue lisää torstain Ruovesi-lehdestä.

Julkaistu 07.01.2016 15:54