Inwido palkkaa Ruovedelle 50 kesätyöntekijää

Kesätyö. Inwido palkkaa tulevana kesänä kolmelle tehtaalleen reilut 130 kesätyöntekijää, joista 50 saa paikan Ruoveden ikkuna- ja ovitehtaalla.

 Ruoveden lisäksi Inwido palkkaa Haapajärvelle 45 ja Kannuksen tehtaalle noin kolmekymmentä kesälomittajaa. Kaikilla tehtailla on tarjolla erilaisia tuotannon ja kunnossapidon tehtäviä.
- Tiukkoja koulutusvaatimuksia meillä ei ole, tärkeintä että hakija on reipas ja työmotivaatio korkealla. Silloin meillä pärjää ja oppii työtehtävät, Inwidon Haapajärven tehtaan johtaja Reijo Vähätiitto kertoo.

Edellytyksenä kesätyöpaikalle on 18 vuoden ikä. Kesätöihin haetaan sähköisellä lomakkeella verkkosivujen kautta ja valinnat tehdään huhtikuun puoliväliin mennessä. Ennen valintoja ehdokkaat haastatellaan joko kasvokkain tai puhelimitse.
- Kesä on ikkuna- ja ovituotannossa vilkasta aikaa, joten kesätyöntekijöiden merkitys on meille suuri, Ruoveden tehtaan johtaja Anu Ukkonen sanoo.
Kesätyöntekijät perehdytetään tehtäviin huolellisesti töiden alkaessa. Sama koulutus käydään läpi vaikka aiempaakin kokemusta samalta työpaikalta olisi.
- Työnantajan vastuu korostuu teollisuustyössä, joten perehdytyksessä turvallisuusasiat ovat erityisen tärkeitä, Inwido Finlandin henkilöstöjohtaja Marko Kohvakka kertoo.  

Teollisuuden palveluksessa kesätyöpaikkoja on Ruovedellä tarjolla myös muun muassa Ollikaisen Hirsirakenne Oy:ssä. Toimitusjohtaja Tero Ollikaisen mukaan kesätyöntekijät valitaan maaliskuussa. Yritys työllistää tulevana kesänä 4-5 nuorta, joiden tulee pääsääntöisesti olla 18 vuotta täyttäneitä.
Visu Kalusteen toimitusjohtajan Jouni Nesteen mukaan yritys työllistää tulevana kesänä kymmenkunta nuorta. Kiinnostuneilla alkaa tosin olla jo hoppu.
– Nyt on korkea aika hakea. Meillä on 5-6 paikkaa jo täytetty, joten muutama on vielä auki. Ikärajaa kesätyöntekijöille meillä ei ole.

Lue lisää keskiviikon Ruovesi-lehdestä.

Julkaistu 25.02.2016 09:01