Ruoveteläinen

Istuksin hiirenhiljaa eno-Villen hetekan reunalla Järvenpään avarassa pirtissä. Hyssyn hiljaista on muutenkin, sillä talon väki on päivän askareillaan kuka missäkin. Talon isännällä ei kuitenkaan tunnu olevan mitään kiirusta mihinkään keskellä pirttiä keinuvasta kiikkustuolistaan. Toljotan pappaa kuin hypnoosissa ja odotan jännittyneenä. Odotus palkitaankin tiiman kuluttua. Ikivanhan keinustoolin vauhti hiljenee selvästi ja loppuu pian kokonaan. Sitten kuuluu kummallista kakomista ja kukomista ja huokailua. Sen jälkeen tankkaaja päräyttää joot, jaat, eit ja perhanat! Seuraavaksi lehdenlukija näpertää umpipyöreitten kakkuloidensa kanssa tovin. Yritän varovasti ja vaivihkaa vaihtaa puutuneitten kankkujeni asentoa, mutta silti rötiskön sängyn jouset natisevat ilkeästi. Pappa katsoo minua ja sanoo tuimasti: – Mitäs se pooka siinä. Ja polkaisee taas lukulaitteensa käymään. Yritän nyt olla kuin en olisikaan ja pitää naurun pyrskähdykset sun muut voimistelut aisoissa, sillä taas huoneessa kajahtelee ja kaikuu painetun sanan ihmettelyä, aprikoimista, siunaamista, noitumistakin.

Muorin könytessä navetalta pappa on aviisinsa tutkinut varmemman vakuudeksi ainakin kahdesti. Nyt pitäjän sanomalehti on siististi viikattuna pirtin pöydällä, Aamulehden ja Pellervon välissä. Valtakunnalliset julkaisut pappa noteerasi ylimalkaisesti ja nopeasti. Muorin en nähnyt koskaan lukevan mitään, en edes Isoa Kirjaa. Mutta nytkin, maitoämpäreitten kolinasta kuului ensimmäiseksi: – Oliko Vankassa tahi Osuuskaupalla sitä horua tarjouksessa? Silloin en vielä edes tavaillut mutta ymmärsin yskää sen verran, että pappani pänttäsi huolella kaikenlaiset ja -karvaiset pikku-uutiset ja ilmoitukset, eikä elämöinyt kissankokoisilla politiikan otsikoilla, puhumattakaan ikävistä ja surullisistakin tapahtumista.

Monta Ruovesi-lehteä myöhemmin myös vanhempani ymmärsivät tilata synnyinpaikkansa uutiset Lempoisten kulmille, ja minäkin tavaillessani jo pääsin jyvälle mustavalkoisesta. Muuttaessani postiosoitetta annoimme hyvän kiertää, ja lehti tuli kuppikuntaani, tosin vähän myöhässä, mutta se ei haitannut, sillä syntymäpaikkani asiat olivat minulle ajattomia. Jämingin Heikki ei tehnyt numeroa hyvistä eikä huonoista isoista uutisista, enkä tee minäkään, nautin vain kaikesta muusta. Tänään posteljooni jakaa laatikkooni keskiviikkoisin ihan oman Ruovesi-lehden. Mukava sitä on taas talven tullessa lueskella takkatulen loimussa ja Ruovesi-villasukat jalassa.

Unto Nieminen

Ruovesi-lehti mukana matkassa

Torstaina se aina tuli, Ruovesi-lehti muun postin mukana. Tai ei se muuten tullut kuin hakemalla Osuuskaupan yhteydessä olevasta postista. Jos ei vaikka ollut kauppaan asiaa, tai oli huono ilma, ei sinne aina lähdetty.
1940-luvulla opettelin kirjaimia Ruovesi-lehden logosta. Ne kun olivat niin suuria. Sisareni tosin hermostui joskus kun aina kyselin.
Jossakin vaiheessa sitä logoa aiottiin muuttaa, mutta onneksi se peruttiin. Eihän se enää olisi ollut se tuttu Ruovesi-lehti.
Äidilläni ali tapana leikata siitä sukulaisten ja naapureiden kuolinilmoituksia. Sota-aikana niitä leikeltäviä kyllä olikin.
Pari vuosikymmentä sitten Ruovesi-lehti pyysi lukijoitaan ennustamaan, millainen on Ruovesi 2017. Niinpä minäkin ennustin, mutta pieleen meni.
Nyt Ruovesi-lehteä tuodaan joka keskiviikko suoraan postilaatikkoon.
Keskiviikko onkin viikon juhlapäivä.

Maila Nieminen

Meheviä muistoja Ruovesi-lehdestä

Ruovesi-lehti on kuulunut elämäni kuvioihin koko ajan. Muistan lapsena, kun isäni sanoi: ”Tänään on taas tärkeän lehden päivä. Lähdenpä tästä soutelemaan Visukylään lehteä hakemaan”. Nalle-koira huomasi tilanteen ja oli veneen perässä ennen kuin isä. Asuimme silloin saaressa, ja ei sinne postia kannettu, eikä kanneta vieläkään. Tilanne oli sitten normaali; isällä oli Ruovesi-lehti ja Aamulehti kainalossa, kun tuli kotiin. Meni sitten kamariinsa ja rupesi lukemaan äidille tärkeimpiä uutisia. ”Jaahas... talon vanha isäntä on kuollut, kyllä minä sen tunsin. Mikähän lie tullut? Onpa se Tarjanne-laivakin eksynyt sumussa. Ketähän sitä vihille viedään, kun en tunne? Murtovarkaitakin ollut taas kirkolla. Kesäjuhlat nuorisoseuralla.” Näin se meni, äiti sai lehden ja isä siirtyi Aamulehteen.

Kun aloin käydä koulua, minulla oli postipäivä useasti vallankin talvella. Ruovesi-lehden päivänä oli postilla paljon väkeä. Kautun Selma huuteli nimiä, ja sain Ruovesi-lehden koulureppuuni. Joskus vanhempana selasin uteliaana lehteä ennen isää, enkä kertonut hänelle. Olimme kaikki samaa mieltä: ilman Ruovesi-lehteä ei tule toimeen.

Seija Manner

Ensimmäiset muistoni Ruovesi-lehdestä

Ruoveden mummuni Kiviniemen Hilma, eli Hilma Nieminen, tuli kahvitauolle askareistaan peltotöistä. Ruovesi-lehti oli päässyt perille Tapionkylän Kiviniemeen. Joko omat olivat sen hakeneet tai naapurit, Santaniemet olivat sen tuoneet. Mummu otti ensin Ruovesi-lehden ennen Aamulehteä. Pyöreät ohutsankaiset silmälasit olivat valmiina päässä. Ensimmäisenä hän katsoi kuolinilmoitukset. Jos siellä oli joku hänelle tuttu, luki hän meille koko ilmoituksen ääneen. – Eikö ollut kaunis värssy.

Lehdessähän oli aina ikäviä ja huonojakin uutisia. Lukemisen välissä mummu sanoi: ”Kuulkaas... eikö oo, ans olla ny, mihin se jäi”, ja lukeminen jatkui. Mummu oli ahkera lehdenlukija. Loppuaikoina hän tarvitsi silmälasien ohella suurennuslasin, bakeliittivartisen, joka minulla vieläkin on muistona näistä lukuhetkistä. Kirjoittaa mummu ei osannut ja tarvittavat allekirjoitukset hän teki isoa H-kirjainta muistuttavalla puumerkillä.

Kun itse aloin lukea Ruovesi-lehteä, ensimmäisenä selasin sen läpi ja katsoin, onko siellä mitään höyrylaivoista tai puutavarauitoista. Samoin luin tarkkaan kauppojen ilmoitukset kauniine logoineen. Mieleen ovat jääneet osuusliike Vankan ilmoitukset sekä ilmoitus siitä, koska Kotvion mylly jauhaa.

Ruovesi-lehden nimiöteksti on todellinen helmi, jota joku vuosi sitten yritettiin muuttaa, mutta lukijakunta tyrmäsi muutosyrityksen heti kättelyssä. Tuo R-kirjain, joka on päässyt jo moneen logoon, määrää koko nimitekstin rytmin. Yksi kauneimmista yksityiskohdista on o-kirjaimen rako vasemmassa yläkulmassa. Ja annetaan sitten vielä erityinen kiitos Rule-ketulle lehden nimen tunnetuksi tekemisestä. Taas kerran lehden ilmestymispäivää, keskiviikkoa, odotellessa.

Jukka Tuominen

Napanuorani kotiseutuun

Lokakuun 19. päivänä sain houkutelluksi englantilaisen ystävättäreni, entisen kollegani mukaani konserttiin Wienin Konzerthausiin. Lahden sinfoniaorkesteri Okko Kamun johdolla esiintyi siellä ohjelmassaan Sibeliusta ja Jaakko Kuusiston konsertin viululle ja orkesterille. Erinomainen konsertti! Viulusolisti Elina Vähälä soitti ylimääräisen ja konsertin lopulla yleisö sai raivokkailla suosionosoituksillaan taivutelluksi orkesterin – tai paremminkin sen kapellimestarin – jopa kahteen ylimääräiseen. Siihenkään ei yleisö ollut tyytyä, se yritti houkutella Kamua ja orkesteria soittamaan vielä jotain. Ei onnistunut: Kamu otti ensiviulistia kainalosta ja antoi merkin orkesterille, ”nyt lähdetään!”

Menin ohjelmavihkon kanssa backstagelle hakeakseni siihen Kamun nimikirjoituksen. Meille jonottajille kerrottiin, että Kamu on väsynyt. Lopulta pääsin kuin pääsinkin tapaamaan maestroa, esittelin itseni ja sanoin olevani kotoisin Ruovedeltä. Ihanko siis ruovesiläinen, hän sanoi, ja minä korjasin: aivan, olen ruoveteläinen! Sanailimme hetken siitä, onko Ruovedellä asuva ihminen ruovesiläinen vai ruoveteläinen; selitin Kamulle, että nuoremmat ihmiset ja muualta tulleet ovat mieluummin ruovesiläisiä, mutta minun ikäpolveni – siis vanhemmat ihmiset – ruoveteläisiä.

Mitä tekemistä tällä konserttielämykselläni on Ruovesi-lehden kanssa? Voi tokkiinsa, totta kai sillä on suora yhteys Ruovesi-lehteen! Mistä muualta kuin Ruovesi-lehdestä tietäisin Okko Kamun yhteyksistä Ruoveteen, ei niistä muissa medioissa selosteta. Tiedän tarkalleen, milloin Musiikkia, Ruovesi! -tapahtuma kesäisin käynnistyy, vaikken pääsisikään osallistumaan siihen, koska kesämatkani Ruovedelle ajoittuu vasta heinä-elokuulle.

Olen asunut yli neljäkymmentä vuotta Wienissä, mutta koko ajan minulle on Ruovesi-lehti tullut. Ja tulee, niin kauan kuin elän enkä dementoidu. Tiedän toki, että voisin lukea lehteä netistä, mutta se ei anna samaa tunnetilaa kuin paperilehden lukeminen. Silloin kun isä vielä eli, hän tilasi lehden minulle joululahjaksi. Isän kuoltua kesti vähän aikaa, ennen kuin tajusin, että minun oli itse tilattava lehti ja maksettava siitä. Nykyään, kun olen lehden nettiversion blogisti, saan lehden ilmaiseksi, hurraa! Ja kiitos!

Tänään, 30. lokakuuta, postilaatikossa oli kaksikin Ruovesi-lehteä: 21.10. ja 28.10. päivätyt – lehden perilletulo ei ihan optimaalisesti onnistu, mutta mitä siitä, eivät sen uutiset ole minulle päivän päälle ajankohtaisia, haluan vain seurata kotikuntani yleistä kehitystä. (Joskus on jokin lehti väsähtänyt matkalle, mutta ei sekään mitään suurta hallaa ole minulle aiheuttanut, tietääkseni.)

Ensimmäinen ongelma lehden lukemisessa on sen paperikääreen avaaminen niin, ettei jonkin etusivun artikkelin kohdalle syntyisi kovin isoa reikää. Juuri niin: reikää! Paperikääre on nimittäin liimattu yhteen niin, että se on takertunut itse lehteen, ja sen avaaminen on kerta kaikkiaan mahdotonta ilman, että kääre ”syö” palan lehdestä. (En usko, että kotimaan tilaajilla olisi sama ongelma, muuten se varmaan olisi aikoja sitten korjattu.) 28.10. päivätystä lehdestä meni kääreen mukana pala artikkelista ”Hätämajoitustiloista ei vielä sopimusta”. Sivun toisella puolella on reiän kohdalla pilapiirros, sen reikäisyys ei minua niinkään häiritse. (En edes voi tingata alennusta lehden vuosimaksusta, kosken sitä nykyään itse maksa!)

Mitä sitten luen Ruovesi-lehdestä? Kaiken, sanon suurpiirteisesti. Luen, ainakin vilkaisen jokaisen jutun, vaikken niihin kaikkiin paneudukaan. Ensimmäisenä lehden avattuani vilkaisen kuolinilmoitukset. Silloin tällöin jokin kuolinilmoitus hätkähdyttää. Niin kävi, kun luin Seppo Kangasniemen kuolinilmoituksen: muistin heti, että viimeksi häneltä saamassani meilissä hän kertoi matka- ja konserttisuunnitelmistaan, oli täynnä elämää. Sitä paitsi huomasin, että Seppo oli tasan vuoden nuorempi kuin minä!

Tutustuin Seppoon uudestaan (kävimme samaa yhteiskoulua, ja sitä paitsi Seppo asui kortteerissa Harakkalassa Huhtasilla, ja Huhtasen Helena taas oli meidän Liisan ja samalla kaikkien meidän sisarusten hyvä ystävä) muutamia vuosia sitten, hän oli Budapestissa kylpylässä ja otti yhteyttä. Oli kesä, istuin Unkarin taloni patiolla ja kuuntelin pihan lintuja, kun kännykkäni soi: ”Täällä on Kangasniemen Seppo, muistatko sellaista ihmistä?” Muistin, hämärästi. Hän halusi tulla käymään Várbalogissa, sovimme, että haen hänet autolla Hegyeshalomin asemalta. Mietin, miltä hän mahtoi näyttää, tuntisinko hänet. Olin vähällä napata mukaani väärän miehen – kovin moni mies ei sillä asemalla junasta noussut – mutta kun Seppo asteli keppiinsä tukeutuen minua vastaan, tiesin heti: Seppo! Ensivisiitin jälkeen hän kävi parikin kertaa talossani ja tutustui joihinkin ystäviini. Kerran kun Pirjo Lillsunde oli käymässä Wienissä ja poikkesi Várbalogissa, saimme illalliskutsun kreikkalaisen Ifigenian, Pirjon kollegan ja ystävän luo. Kerroin, että minulla oli vieras, ja mutkattomasti Ifigenia kutsui Sepon mukaan illallisille.

Tarinani Ruovesi-lehdestä on huomaamattani rönsyillyt. Mainitsemisen arvoista lukutottumuksissani on se, että luen tarkkaan yleisöltä tulleet kirjoitukset, koska ne peilaavat mielialaa paikkakunnalla. Kesän lähetessä tutkin tarkkaan tapahtumakalenterin ja mietin, mihin voisin osallistua. Viime kesänä kävin kirkossa laulamassa Runebergin virsiä ja vietin päivän Pekkalan kartanossa taideseminaarissa, pari tilaisuutta mainitakseni. Näyttelyt on nähtävä, Pyynikkilän kesänäytelmä on koettava; tiedän jo, että ensi kesänä vuorossa on ”Vaahteramäen Eemeli”.

Ruovesi-lehti on napanuora kotiseutuuni, ja vaikka olen jo varsin aikuinen, en halua katkaista sitä napanuoraa. Eläköön Ruovesi-lehti kauan ja vireänä!

Maija Asunta-Johnston

Kirje kotoa

Keskiviikkoisin odotan kirjettä kotoa. Joskus se tulee vasta torstaina, mutta silloinkin yhtä rakkaana. Aloitan kirjeen lukemisen takasivuilta. Hämmästyn itsekin, sillä luen jopa mainoksia. Yleisön mielipiteet joko ihastuttavat tai vihastuttavat. Monen kirjoittajan tunnen. Onneksi vielä olen malttanut olla ottamatta kantaa asioihin. Viikkopäivyri-, urheilu ja seurapalstat kertovat, mitä ”kotona” tehdään. Ruovedellä asuu todella aktiivista väkeä. Surullisinta on lukea kuolinilmoituksia ja muistokirjoituksia. Ne tuovat mieleen monia muistoja. Samalla ne muistuttavat, miten katoavaista kaikki on. Mielenkiintoisinta on lukea Ruoveden tapahtumista. Ruovettä koskevat asiat kiinnostavat aina. Luen lehteä moneen otteeseen. Joitakin numeroita säästän tai leikkaan talteen minua kiinnostavia artikkeleita.

Kirjoitan freelancerina lehtiin. Haaveilen kesästä Ruovedellä paikallislehden toimituksessa. Syntymäpitäjällä, jossa asuin kaksikymmentä vuotta ennen maailmalle lähtöä, on aina paikka sydämessäni. Arvostan Ruovesi lehteä, sillä se on mielestäni hyvin toimitettu. Siinä on jotain vanhaa ja tuttua, mutta kuitenkin aina jotain uutta. Menestystä jatkossakin, sillä kirje kotoa piristää viikkoani.

Anja Puttonen