Ruoveteläinen

Istuksin hiirenhiljaa eno-Villen hetekan reunalla Järvenpään avarassa pirtissä. Hyssyn hiljaista on muutenkin, sillä talon väki on päivän askareillaan kuka missäkin. Talon isännällä ei kuitenkaan tunnu olevan mitään kiirusta mihinkään keskellä pirttiä keinuvasta kiikkustuolistaan. Toljotan pappaa kuin hypnoosissa ja odotan jännittyneenä. Odotus palkitaankin tiiman kuluttua. Ikivanhan keinustoolin vauhti hiljenee selvästi ja loppuu pian kokonaan. Sitten kuuluu kummallista kakomista ja kukomista ja huokailua. Sen jälkeen tankkaaja päräyttää joot, jaat, eit ja perhanat! Seuraavaksi lehdenlukija näpertää umpipyöreitten kakkuloidensa kanssa tovin. Yritän varovasti ja vaivihkaa vaihtaa puutuneitten kankkujeni asentoa, mutta silti rötiskön sängyn jouset natisevat ilkeästi. Pappa katsoo minua ja sanoo tuimasti: – Mitäs se pooka siinä. Ja polkaisee taas lukulaitteensa käymään. Yritän nyt olla kuin en olisikaan ja pitää naurun pyrskähdykset sun muut voimistelut aisoissa, sillä taas huoneessa kajahtelee ja kaikuu painetun sanan ihmettelyä, aprikoimista, siunaamista, noitumistakin.

Muorin könytessä navetalta pappa on aviisinsa tutkinut varmemman vakuudeksi ainakin kahdesti. Nyt pitäjän sanomalehti on siististi viikattuna pirtin pöydällä, Aamulehden ja Pellervon välissä. Valtakunnalliset julkaisut pappa noteerasi ylimalkaisesti ja nopeasti. Muorin en nähnyt koskaan lukevan mitään, en edes Isoa Kirjaa. Mutta nytkin, maitoämpäreitten kolinasta kuului ensimmäiseksi: – Oliko Vankassa tahi Osuuskaupalla sitä horua tarjouksessa? Silloin en vielä edes tavaillut mutta ymmärsin yskää sen verran, että pappani pänttäsi huolella kaikenlaiset ja -karvaiset pikku-uutiset ja ilmoitukset, eikä elämöinyt kissankokoisilla politiikan otsikoilla, puhumattakaan ikävistä ja surullisistakin tapahtumista.

Monta Ruovesi-lehteä myöhemmin myös vanhempani ymmärsivät tilata synnyinpaikkansa uutiset Lempoisten kulmille, ja minäkin tavaillessani jo pääsin jyvälle mustavalkoisesta. Muuttaessani postiosoitetta annoimme hyvän kiertää, ja lehti tuli kuppikuntaani, tosin vähän myöhässä, mutta se ei haitannut, sillä syntymäpaikkani asiat olivat minulle ajattomia. Jämingin Heikki ei tehnyt numeroa hyvistä eikä huonoista isoista uutisista, enkä tee minäkään, nautin vain kaikesta muusta. Tänään posteljooni jakaa laatikkooni keskiviikkoisin ihan oman Ruovesi-lehden. Mukava sitä on taas talven tullessa lueskella takkatulen loimussa ja Ruovesi-villasukat jalassa.

Unto Nieminen

Julkaistu 12.11.2015 10:03