Maaseudun nuoriso on kaupunkilaista onnellisempaa

Meneekö maaseudun nuorilla huonommin kuin kaupungin? kysyy Ylen uutinen.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Nuorisotutkimusverkoston hiljattain tekemän tutkimuksen mukaan maaseudulla asuvilla nuorilla on enemmän hyvinvointia kuormittavia tekijöitä kuin kaupungin nuorilla.

Syrjäseudun nuoret näkevät myös pienen paikkakunnan edut ja sanovat: "Koko kylässä on tosi hyvä yhteishenki".
   Oma kokemuksenikin on, että pienen kunnan nuoret ovat selvästi onnellisempia, sosiaalisempia ja hyvin käyttäytyvämpiä kuin suurissa kaupungeissa.

Toisaalta ongelmat näyttävät kasaantuvan maaseudulla joillekin nuorille ja voivat liittyä esimerkiksi tukipiirin ohuuteen sekä perheen vanhempien työttömyyteen tai köyhyyteen. Toisin sanoen voisi sanoa, että jos poistetaan maaseudulta köyhyyttä ja työttömyyttä sekä lisätään tukitoimia voisi lopputulos olla onnellinen myös heidän osaltaan.

Jos koko pienten kuntien sosiaalinen yhteisö ottaisi lisäksi enemmän kollektiivista vastuuta myös heikommilla olevista ihmisistä eivätkä syrjäytä heitä, tukiverkko olisi paksumpi.

Maaseututelevisiosarjojen nuorisokuva ja iloinen yhteenkuuluvuus ei ole fiktiota, vaan jo nyt aivan oikeaa totta. Näin ollen voisi sanoa, että kyseinen tutkimus on tarkoitushakuisesti isojen kaupunkien ja niitä ympäröivien pienempien kaupunkien rujoja kasvoja pesevää.

Julkaistu 27.09.2016 15:52