Syksyn täydellinen lumo

On erittäin hyvä asia, että olen eläkkeellä. Miten muuten ehtisin ajatella tärkeitä asioita, jotka pyörivät mielessäni. Kuten esimerkiksi vuodenajat. Minun on kyllä mahdotonta hillitä itseäni, etten nyt alkaisi taas ihmetellä syksyn kauneutta. Se on niin ylenpalttista.

Mutta syksyä ei voi sivuuttaa sellaisena päivänä kuin esimerkiksi tänään. On täydellinen syyspäivä. Tunti tunnilta aivan uudenlaiset, mutta kuitenkin syksylle ominaiset sään vaihtelut rakentavat päivää. Tuuli, tyven, aurinko, sade. Kaikki samassa kylläisessä päivässä.

Päällimmäisenä on ajatus, että syksy on kaunein vuodenaika. Kaikissa vuodenajoissa on omat kauniit piirteensä, mutta vain syksy on todella – rikas. Joskus sen täydellinen lumo kestää vain muutaman päivän ja sitten kaiken turhamaisen värikylläisyyden riisuu tuuli. Niinpä nuo loistavat päivät täytyy ahmia. Onhan tosin riisuttu syysmaisemakin kaunis graafisine mustan ja harmaan piirtämine kuvineen.

Oikeastaan värikylläinen vaihe syksyä on ainoa vuodenaika, johon voisi pysähtyä pitkäksi aikaa odottamatta mitään uutta. Hiukan se on tällaisen laiskimuksenkin aikaa. Ulkotöissä ahkeroiminen alkaa olla lopuillaan. Voi ihan rauhassa hengitellä värikkäässä maailmassa antaen itselleen luvan pysähtyä ilman, että olisi koko ajan kiire jonnekin. Jollakin kummallisella tavalla on seisahtunut, jopa levollinen olo. Ei kaipaa ajan etenemistä uuteen vuodenaikaan.

Pimeä, märkä ja väsynyt syksyn loppuosa saa taas kaipaamaan jotakin erilaista. Lyhyet päivät saavat ihmiset sytyttelemään valoja ympärilleen, ja alkaa jonkin odotus.  

Talvi kuulaana ja kenties lumisenakin omalla tavallaan pesee ja huuhtoo mieltä ja maisemaa pelkistettyyn olemiseen. Se erottaa alkuvuoden odotukset ja loppuvuoden mahdollisen uupumuksen. Ensin se sammuttaa ja sitten taas hitaasti sytyttää kohti uutta päivän alkaessa hitaasti pidetä.

Talvella on oma lumonsa huurtuvissa puissa ja valkeassa maisemassa. Mutta pitkän pimeän kestäessä on mielessä jo alkanut odotus. Aletaan hiljaisesti kaivata kevättä ja valoa.

Kun valo sitten vähitellen lisääntyy ja kevät alkaa varovaisesti herätellä luontoa, alkaa ihminenkin hiljalleen avautua talvisesta käpertyneisyydestään. Maailma heräilee elämistä varten. Kärsimätön ihminen alkaa odottaa jo kesää.

Syksyä ei odoteta. Se vain tulee. Ja joka kerta se yllättää kaikella sillä, mitä se tarjoaa. Kaikki on taas kertaalleen valmista.

Julkaistu 06.10.2016 11:00