Herra Möller

Join myrkyn, myrkyn join, yök. Kuulun siihen aika lähelle sotavuosienjälkeiseen viimeiseen suureen ikäluokkaan: hyvään vuosikertaan mallia 54. Kotomaa sinnitteli vielä silloinkin kaikenkarvaisista koettelemuksista, vaikka teollisuus ja rakentaminen kasvoikin kovaa vauhtia. Tavallisen ihmisen arki oli silti niukkaa. En minä nälkää nähnyt, mutta paistinperunoitten ja ruskean soossin syöminen kuusikin kertaa viikossa pisti iltaisin maate mennessä nieleksimään paremmista sörsseleistä. Olin kuin kuivan kesän orava, ja joku vääräleuka irvikin minun mahtuvan hyvin heinäseipään taakse piiloon.

Terveydenhoitajareissuja ja jokunen kunnanlääkärikäyntikin siitä tuli. Sen kummempaa valuvikaa tai sairautta ei löydetty. Minulle koitti kuitenkin melkein maailmanloppu, kun tohtorisetä käski nauttimaan kalanmaksaöljyä useasti ja talviaikaan vieläkin useammin. Esimakua kyseisestä tökötistä olin jo saanut Ruoveden isovanhemmilla. Kuvittelinkin aina, että herra Möller oli Pohjankylästä kotoisin.

Talonväki säilytti vihertävänkuultoista töhnäputelia, hotapulvereita ja kamferitippoja pikku seinäkaapissa seslongin päädyssä. Myös viinaa ja tervaa käyteltiin ikiaikaisen hyvinä parannuskeinoina, ja taisipa Lamminjärven saunakömmänässä joskus hääräillä Kuppari-Kaisakin. Jos nämä rohdokset ja konstit eivät jelppineet vaivaan kuin vaivaan, oli se kuolemaksi. Vielä isonakin kiersin mummulan keittiömööpelin kaukaa.

Koulussa minua haukuttiin kojootiksi tai nälkäkurjeksi, mutta kaikkein pahinta oli, että pikkuvanha siskoni vahtasi tekemisiäni opinahjon jälkeen kuin haukka ja varmisti, että nielin keltavihreää moskaa säällisen määrän joka ikinen iltapäivä. Sitten se kikatti ja taputti päälaelle sanoen: ”Kiltti poika, parane pian.”

Seuraavan kerran siemailin haisevaa litkulöllöä armeijassa.  Varuskunnan lääkäri, kapteeni Stålhammer vilkaisi minua kerran ja kivahti: ”Sinä yks hemekeppi, sinun paikka kyllä neuvolassa, minä määrätä iso lekkeri kalanmaksa!”

Ensimmäisen vakituisen työpaikkani terveystarkastuksessa tomera sairaanhoitajatar kertoi minun olevan aliravittu ja kehotti syömään monipuolisesti ja ottamaan Mölleriä säännöllisesti. Tietysti. Kaapin kokoiset asiakkaanikin naljailivat usein pienemmälleen j a vinkkasivat ryyppäämään reilusti kotimaisia marjaviinejä ja väkiviinoja sekä popsimaan kaikenmaailman mömmöjä. Muutaman vuoden sain tyttöystävältäni, sittemmin tulevalta vaimoltani, useimmiten merkkipäivinä lahjaksi – tottakai – D-vitamiinia oikein ison pumukan.

Odotan kauhulla, milloin tyttäreni tenavat muistuttavat pappaa kalapillereistä. Olen kuitenkin jo alistunut kohtalooni ja painun tästä ottamaan parit omegakolmoset – tuplana.

Julkaistu 18.10.2016 17:49