Aina voi suunnitella, koskaan ei voi tietää

On käsillä vuoden viimeiset päivät. Aika, jolloin pohditaan, tekisinkö uudenvuodenlupauksia.
En ole juurikaan harrastanut lupauksien tekemistä. Sen sijaan olen suunnitellut, että jaksaisin alkavana vuonna pitää huolta liikunnasta, lapsista ja ystävistä. Olen toivonut, että en hermostuisi ja stressaisi liikaa, vaan osaisin nauttia elämästä ja hoitaa asioita rauhallisesti.
Aina voi suunnitella, mutta koskaan ei tiedä, mitä tapahtuu. Aivan kuin salamaniskulla elämä kääntää lehteään ja yhtäkkiä edessä on aivan uudenlainen tilanne. Se voi olla taloudellinen konkurssi tai läheisen kuolema, se voi olla uusi rakkaus tai lottovoiton kaltainen onnenpotku.
Joudumme näihin tilanteisiin monesti aivan valmistautumatta. Silloin rakettien loisteessa annetut lupaukset ja toiveet tuntuvat hyvin kaukaisilta asioilta.
 
Ehkä uudenvuoden lupausten pääasia on pysähtyä – edes kerran vuodessa – pohtimaan, mitä haluaa elämässään oikeasti tehdä. Jos sitä muutenkin haluaa selvittää itselleen, voi käyttää esimerkiksi Tom Lundbergin ja Juhani Töytärin tekemässä kirjassa olevaa keinoa: miettiä, mitä omaan muistokirjoitukseen kirjoitettaisiin.
Yleisesti muistokirjoituksessa kohdellaan kuollutta kunnioittavasti ja asiallisesti. Hänen tekemiään virheitä ei tuoda esille, eikä muitakaan negatiivisia asioita hänen elämästään. Kirjoituksessa voidaan keskittyä kertomaan henkilön urasta tai elämänvaiheistaan. Parhaimmissa muistokirjoituksissa ihminen tulee eläväksi, hänet kuvaillaan läheltä nähtynä, rakkaan tyttären, puolison tai muun läheisen silmin.
Mitä minusta kirjoitettaisiin? Syntyi Suonenjoella... varttui siellä ja täällä...opiskeli, työskenteli ja sai kaksi lasta. Kuulostaa kovin tyhjältä. 
Mitä haluaisin, että minusta kirjoitettaisiin?
Toisiko uralla eteneminen loistoa tarinaan? Haluaisinko, että minut muistettaisiin siitä, että olen ollut ahkera ja tehnyt velvollisuuksia vai siitä, että olen taidoillani ja harrastuksillani ilahduttanut ihmisiä? Vai jäisinkö jonkun mieleen siitä, että olen saanut hänelle hyvän mielen?
Jälkimmäinen kuulostaisi kivalta. Kirjoitettaisiinkohan se minun tarinaani? Ehkä voisin aloittaa vaikka vapaaehtoistyön, jolla saisin aikaa jotakin oikeasti arvokasta tässä maailmassa.
Irina Tuomainen
Julkaistu 28.12.2016 09:03