Harrastaja rauhoittuu hyvän olon äärelle

Vuodenvaihde on perinteinen ajankohta aloittaa uusi harrastus. Usein syynä on uudenvuodenlupaus tai yksinkertaisesti juhlapyhien yltäkylläisyyden aiheuttama syyllisyys.
Asiantuntijatkin suosittelevat harrastamista, joten arkiseksi itsestäänselvyydeksi on muodostunut käsitys, että harrastukset ovat välttämätön vastapaino työlle.
Harva pysähtyy pohtimaan, mitä harrastaminen pohjimmiltaan on.

Netin sivistyssanakirja kuvaa harrastusta toiminnaksi, jossa ”puuhataan jatkuvasti jonkin kiinnostavan asian parissa”.
Sinänsä toimivaa ja yksinkertaista, jos onnistuu lataamaan akkunsa uppoutumalla tekemiseen. Itse kuitenkin kaipailisin vapaa-aikaan jatkuvan puuhailun sijaan jotain samaa levollista rentoutta, mitä on esimerkiksi nuorison ”chillailussa”.
Chillailu on merkitykseltään lähellä kotoista ”joutilaisuutta”. Jostain syystä joutilaisuudella on kuitenkin negatiivinen kaiku. Sanan herättämät mielikuvat ovat lähellä laiskaa tyhjäntoimittamista, mikä tekeekin siitä harvojen asiaan vihkiytyneiden uskalikkojen aarteen.
Harrastamisessa sen sijaan on mukana aina harrastelijamaisuus eli osaamista vähempiarvoisena pidetty taito tehdä asioita. Näin siitäkin huolimatta, että eri alojen harrastajissa on paljon korkeatasoisia osaajia.

Parhaimmillaan harrastelijamaisuus antaa luvan luopua turhista tulospaineista ja tosikkomaisuudesta, mikä voi kannustaa huikeisiin suorituksiin kulttuurin tai kädentaitojen saralla.
Toisaalta itsensä näkeminen jonkin asian harrastelijana voi myös johtaa omien taitojen aliarvostamiseen. Pahimmillaan se voi jopa estää kehittymisen, kun rima on kaiken aikaa liian matalalla.
Harrastaminen myös helposti sisältää jo itsessään turboahdetun aikataulun tarpeen, joka harmillisen usein ulottuu niihin vähiin hetkiin, kun olisi aikaa vain olla läheisten kanssa tai istua rantasaunan portailla. Määritelmän mukaan pelkkää oleilua ei oikein voi sanoa harrastukseksi.

Kielitoimiston käsitykseen harrastamisesta sen sijaan mahtuvat rantasaunan portaatkin. Sen mukaan harrastamista tapahtuu, kun ”harjoittaa säännöllisesti jotakin itseä kiinnostavaa toimintaa vapaa-aikanaan”.
Lavea määritelmä tosin herättää moraalisia kysymyksiä. Entä jos on erityisen innostunut potkimaan iltaisin autojen peilejä rikki? Tai jättää säännöllisesti laskut maksamatta? Järki sanoo, ettei sellaista voi harrastaa – ei ainakaan sanan perinteisessä merkityksessä.
Lähtökohtaisesti termin ”harrastaa” taustalla lieneekin hengelliseen alkuperään viittaava ajatus siitä, että tekee jotain hartaasti tai erityisellä hartaudella – siis rauhoittuen, tunteella ja hetkeen keskittyen. Tuskin kukaan potkii autonpeilejä sellaisessa mielentilassa.
Harrastaminen voisikin olla hyvän olon äärelle rauhoittumista. Silloin sellaiseksi kelpaa itselle tärkeä tekeminen, mutta riittää aivan hyvin myös rantasaunan portaat.
Mikko Niininen

Julkaistu 18.01.2017 19:40