Selkävoitto

Olin tapani mukaan huoltanut ja orkaniseerannut talvionkivehkeeni valmiiksi pilkkikauden korkkausta varten, semminkin kun Ruoveden suunnalta pirautettiin lyhyesti ja ytimekkäästi: ”Vallan mahlottoman mukavaa!”


Muutaman neliön kokoisessa ihmemaassani on ahdasta. Nuukana ja köyhänä miehenä en ole raaskinnut heittää oikein mitään pois. Kopperooni on mahdutettu oksennuksen värinen ja rikkinäinen keinonahkasohva, ruma lipasto sekä kaksi jostain roskalavalta pelastettua huteraa lastulevykaappia. Epätasaista sementtilattiaa peittää sentään melkein valkoinen ja melkein aito persialaismatto.

Kaiken kruunaavat kuitenkin seinillä ja katossakin killuvat tarvekalut, pyssynsohlot ja muut nippelit ja nappelit, mistä valikoimasta paikalliset marketitkin voisivat olla ylpeitä.
Kurotan vielä kaapin loukosta kairan, kun jostakin hartian seudulta kuuluu pahaenteisesti niks ja naks.
Arvauskeskuksessa saan kipupiikin pehvaan, kolmen viikon sairausloman ja ehdottoman kalastuskiellon. Närästää, närästää, eikä oloani helpota yhtään kaverin soittelu ja elvistely aapopopulaation ahnaasta syöntihalusta ensijäillä Jäminkipohjan tutuissa ja rakkaissa maisemissa.

Viikon verran kestän tätä kalamiehen helvettiä ja kiirastulta. Pakotan itseni ylös sängyn pohjilta. Pukeutuminen sotisopaan vie aikaa ja tupakkia, mutta onnistuu lopulta.
Autolla ajokin sujuskelee jotenkuten, vaikka kuski onkin monella mutkalla ratin takana.
Katkokävelen etukumarassa ja selkäruoto köyryssä, kuten suomalainen ministeri entisessä Neuvostoliitossa, kolmekymmentä metriä rannasta, enempää en jaksa.
Reiän vääntäminen tekee kipeää, vaikka jääkansi ei vielä vahvaa olekaan, eikä kivutonta onkimisasentoa tahdo millään kiemurtelulla löytyä, kunnes makaan kuin härski silli avannon vieressä.
Aloitan perinteisesti Hopeasiiven pystärillä valkoisella keinomadolla höystettynä.
Ensimmäinen tunnustelija tuuppaa syöttiä varovasti, toinen tiedustelija haukkaa kateellisena kunnolla. Isku tuntuu autuaallisena sähköiskuna koko kropassa. Talven ensimmäistä piikkiahventa on pakko pidellä ja ihastella hetken aikaa.
Aatut nappailevat kiivaasti puolisen tuntia, sitten hiljenee. Tavallisia tusinaveljiä enimmäkseen, toki muutama isonenkin mahtuu joukkoon.
Tämä riittää minulle mainiosti talven ensirupeamaksi.
Kotimatka syö miestä, mutta maaliin pääsen.
Illansuussa ryystäilen makoisaa ahvenkeittoa niin paljon kuin maha vetää. Kilautus vielä kaverille Pohjankylään.
Ja niin käy, että hetken päästä selkäruodossakin tuntuu vallan mahlottoman mukavalta.
Unto Nieminen
Nummela
Ensimmäinen
tunnustelija
tuuppaa syöttiä varovasti,
toinen tiedustelija
haukkaa kunnolla.

Julkaistu 25.01.2017 00:00