Näkökulmamatkailua

osa 2/2

Irrottaudun jälleen ajan ja paikan rajoista ja nousen mielikuvitukselliseen koneeseeni, jolla voin matkustaa täysin vailla rajoja. Tällä kertaa pysyn vuodessa 2017, mutta päätän vaihtaa maata. Suuntaan ensin kohti Indonesiaa ja siellä lukuisien turistien tutkimaa Lombokin saarta Balin vieressä.

Sairastun matkallani kovaan kuumeeseen ja yskään, ja kun kuume ei laske kolmeen päivään 40 asteen lukemista, hoipertelen taksiin ja pyydän päästä lähimpään lääkäriin. Pyhäpäivän takia yksityiset vastaanotot ovat kiinni ja joudun paikalliseen sairaalaan.

Sairaala on matala yksikerroksinen rakennus vilkkaasti liikennöidyn kadun varrella. Sen ulkopuolelle on asetettu kuivausteline, jolle on pyykkipojilla kiinnitetty yhdet kertakäyttöiset, mutta useaan kertaan käytetyt ja pestyt lateksihansikkaat kuivumaan. Niiden pinnalla on  kadulta nousevaa mustaa pölyä.

Sisällä minut ohjataan koulun liikuntasalia muistuttavaan tilaan, jossa on toistakymmentä yksinkertaista sänkyä vierekkäin. Kaikilla makaa tai istuu potilas eriasteisen vaivansa kanssa. Lakanoita ei ole, eikä väliverhoja.

En käy makaamaan siniselle ja nihkeälle keinonahkapäällysteelle, jota täplittävät ruosteenpunaiset läikät. Istahdan sen päälle.

Lääkäri valkoisessa takissaan tulee ylpeänä esittämään avaamattomassa pakkauksessa olevaa neulaa, jolla verikoe otettaisiin. Hoitajatar kipittää paikalle metallisen lieriön, jonka sisällä on puhtaan valkoisia spriissä kastettuja pumpulipallosia. Lääkäri ottaa yhden, puhdistaa sillä kyynärtaipeeni ja laittaa tupon sängylle viereeni.

Kirkkaan valkoisen pumpulipallon pinnassa on kaksi likaisenmustaa sormenjälkeä.

Hyppään koneeseeni, koska haluan pian takaisin Ruovedelle. Koneeni temppuilee ja vie minut Isoon-Britanniaan. Kuinka ihanaa, että pääsin Eurooppaan, ajattelen. Olen sivistyneessä länsimaisessa valtiossa ja vielä tänä nykyisyyden vuonna 2017.

Horjun kuumeisena sairaalaan ja jään odottamaan aulaan. Penkeillä istuu kolmisenkymmentä ihmistä, käytävällä makaa lukuisia potilaita kuljetussängyissä odottamassa pääsyä vastaanotolle. Kuulen, että viime viikolla saman sairaalan vastaanotolla kuoli kaksi ihmistä sairaskohtaukseen vuodepaikkaa jonottaessaan. Kun käyn vessassa, näen torakan, joka livahtaa vikkelästi viemäriin.

Kehitys ei saa taantua. On hyvä pyrkiä eteenpäin, vielä parempiin olosuhteisiin ja asioihin.

Joskus kuitenkin voisimme – edes hetkeksi – pysähtyä tarkastelemaan, mitä meillä jo on: nauttia korkean teknologian saavutuksista sekä alan ammattilaisten taidoista. Ymmärtää jatkuvan vaatimisen ja valittamisen sijaan jo olemassaoleva hyvä.

Julkaistu 15.03.2017 10:13