Vastaus ois kiva yllätys

Nuoren ensimmäisen työpaikan tärkeys on paitsi siinä, että se on askel aikuisuuteen –  ja omaan rahaan – siinä oppii jotain uutta itsestään. Oikeastaan on ihan saman tekevää, mikä työpaikka lopulta on. Oli työ sitten kiinnostavaa tai osoittautuu sellaiseksi, johon ei koskaan haluaisi palata, on siitä hyötyä, sillä nyt tiedät vähän paitsi työn sisällöstä myös itsestäsi ja siitä missä olet hyvä tai mitä haluat.

Mieleeni on jäänyt jo liki kymmenen vuotta sitten tähän lehteen kirjoittamani Juha Hernesniemen haastattelu, jossa hän kertoo 17-vuotiaana kesätyöpestistä Länsi-Saksassa keittiötarviketehtaassa. Maailmankuulu aivokirurgi kertoo kesäpestinsä aikana huomanneensa olevansa erittäin nopea liukuhihnamaisessa työssä: hän opetteli jättämään turhat liikeet pois ja tehostamaan tahtiaan ja onnistui niin hyvin, että kokeneet työntekijät eivät olleet mielissään supernopeasta suomalaisesta nuorukaisesta. Hernesniemelle itselleen tuo kesä opetti jotain tärkeää hänestä itsestään.

Itse taisin 17-vuotiaana olla Alli Kaajan omiastamassa Teboilin kahvilassa Vaasantien varrella. Aamuvarhaisella ison punaisen perunasaavin vierellä opin, että vaikka ihan tumpelo en ollut minäkään, perunankuorimisessa tekniikka syntyy kokemuksesta. Yritin lipsutella kuorimaveistä yhtä rivakasti, kuin kahvilan vakitytöt, mutta kesä ei riittänyt ihan saman vauhdin omaksumiseen.

En tiedä, opinko sinä kesänä muuta, kuin että kahvilassa astioiden kantaminen pöytään ja pöydästä pois tuntuu illalla jaloissa. Palkka maksettiin seteleinä ruskeissa kirjekuorissa, mukana oli noin puolentoistasentin levyinen suikale sellaista reikäreunaista ATK-tulostetta eli palkkakuitti. Tärkeältä työ tuntui silloin, olin ihan oikeissa töissä ja ansainnut rahat itse.

Poikani on nyt siinä iässä, että ensimmäinen työpaikka on ollut jo muutaman kesän hakusessa. Vielä ei ole tärpännyt. Viime keväänä hän laittoi elämänsä ensimmäisiä hakemuksia yhdistyksille, jotka olivat saaneet pankin lahjoittaman kesätyöllistämisrahan. Työllistäjinä oli nelisenkymmentä tamperelaista yhdistystä urheiluseuroista ystävyysseuroihin ja kyläyhdistyksiin. Poikani sorvaili pitkään hakemuksia useaan yhdistykseen ja luetutti niitä minulla.Teki siis työhakemuksia elämänsä ensimmäistä kertaa ja paneutui tehtävään huolella. Oli tylyä todeta, että noista yhdistyksistä alle puolet edes vaivautuivat vastaamaan.

Paitsi yhdistysten tukemisesta tempauksessa kyse oli kai nuorten työllistymisestä ja ehkä vähän kasvatustehtävästäkin. Sen verran aikuiset hakemusten vastaanottajat olisivat voineet asiaan osallistua, että kaikille hakijoille olisi vastattu ihan kunnolla tai edes kuitattu hakemus sillä tyypillisellä ”valintamme ei osunut sinuun”. Monesta haetusta paikasta ei kuulunut sitäkään vähää.

Tampereen kaupungilla oli tänä keväänä haettavana 600 kesätyöpaikkaa. Kuulostaa paljolta, mutta hakijoita oli yli 19 000. Jokaista paikkaa kohden oli 31 hakijaa. Ruovesiläisiä nuoria voi siis onnitella, täällä hakijoita oli 1,5 yhtä kunnan työpaikkaa kohden vanhemmissa ja 4,5 hakijaa nuoremmissa ikäluokissa. Aika hyvä suhdeluku siis.

Muutama vuosi sitten kävi niinkin, että jokainen hakija Ruovedellä sai työtä. Reilun pelin tunnetta lisää se, että työn saajat Ruovedellä arvottiin. Niin ei joka kunnassa tehdä, jolloin sijaa jää tutunkaupoille ja suvun suosimiselle.

Onnea kaikille kesätyön saaneille ja intoa työhön! Kesäduunista saa muutakin kuin rahaa.

Julkaistu 09.05.2017 16:25