Koskaan et muuttua saa, vai saatko?

"Vaihtuvat päivät, pois leikit nuo jäivät, mut koskaan et muuttua saa," lauloi Pasi Kaunisto aikoinaan monen sydämeen, myös minun.
Tänä päivänä uskon olevani sanoja viisaampi. Muutoshan tietää useimmiten myös kehitystä, yleensä parempaan suuntaan.
Näin olin ilmeisesti unessani toivonut myös Noitakäräjien suhteen, sillä käräjät olivat siirtyneet lisätyn todellisuuden mobiilipeliksi.


Käräjätorilla kuljimme kaikki kännykköihimme luomamme avatar-hahmon kanssa tuhotaksemme (siis polttaaksemme noitana) mahdolliset kilpailijamme.
Taisi olla enteellinen uni, koska olen saanut pyyhkeitä perinteiden rikkomisesta.

Käytän nyt kuitenkin saamaani mahdollisuutta näin lehden sivulla kertoakseni viikonloppuna kokoontuvalle käräjäkansalle, että aikaisemmista perinteistä poiketen en aio tulla antamaan uudelle noidalle ohjeita hänen noitavuottaan varten. Uskoisin, että juontaja olisi perinteiden mukaan tällaisen kysymyksen minulle esittänyt. Ei hän minun ohjeitani tarvitse. Jokainen luon noitahahmonsa oman mielensä mukaiseksi.

Oikeastaan ainoa asia mitä jäin kaipaamaan muilta noidilta olisi ollut edes pieni mielenkiinto Ruovesi-lehteen luomaani "Noitaikkunaa" kohtaan. Tällä palstalla yritin houkutella aikaisempia noitia ottamaan kantaa mihin hyvänsä, sillä kait heilläkin jotain mielessä liikkuu. En onnistunut.
Odottakaahan, on vielä toinenkin asia. Mieltäni on kovasti lämmittänyt noitahuutelunne ja selkään "hakkaamisenne".

"Aika on aikaa, mut taika on taikaa", jatkuu laulun sanat.
Niin. Seuraavaksi ryhdyn vuoropuheluun Android-käyttöjärjestelmän kanssa. Sitä ennen pyydän julkisesti anteeksi noitakäräjäjohtokunnalta aiheuttamaani pettymystä noitana.
Syy ei ole teidän. Perinteistä piittaamattomana, ja edelleenkin liian omapäisenä noitana, en muuta voinut.
Mutta tavataan taas, jos ei muuten, niin virtuaalitodellisuudessa. Siihen voi jopa rakastua.
Pirkko Leimu
Vuoden 2016 Noita
Jokainen luon noita-
hahmonsa oman mielensä
mukaiseksi.

Julkaistu 05.07.2017 18:37