Iso pää

Aina sanotaan, että ”Antaa surra hevosen, on hevosella iso pää”. Pidellee paikkansa hevosen pään koon osalta.
En tiedä, kuinka valmis humma on surujamme kantamaan. Sen tiedän, että jos illalla käyt kertomassa huolesi pekunalle, on varmaa, ettei se niistä aamulla ole tietä pannakseen. Kunhan juoda horii vesiämpärillistään ja kysäisee , että sattuiko aamiaiselta unohtumaan taskuun leipää, porkkanoita tai muuta.

Eräs hevosasioiden asiantuntija on kertonut minulle näistä hevosteluasioista ja yleensä heppojen merkillisistä tavoista ja asenteista. Hän on varma, että ihmiset aliarvioivat hepojen henkiset kyvyt. Korkea äly on sidoksissa huumorintajuun. Hevosella on runsaasti huumorin- ja komiikantajua, joskin toisinaan melko robustia lajia.
Nyt olet siis ratsastamassa arabisukuisella Polle af Beckenbauerilla. Koikottelet siinä tyylikkäästi kantatien vierustan kevyttä väylää. Tiellä porhaltaa uuden direktiivin mukaisia ruotsinlaivan kokoisia tukkirekkoja ja muuta kalustoa. Hornetit repivät taivasta kappaleiksi äänillään ja kakarat huutavat koulun pihassa kuin kevyet kenttäsirkkelit.
Polle mennä koputtelee, sinä istut satulassa mukavasti (jos se on mahdollista) ja hyräilet, että ” huhhahaa, hyhhähhää, ihhaanaa, onpi ratsastaa...”
Sitten tuuli vie tien poikki tyhjän enerkiajuomapurkin.
– Iik, kiljaisee Polle af Beckenbauer, mikä (voimasana) se oli! Nyt kyllä pillastun!
Siinä onnut tallille päin sitten, kun kyllästyt makailemaan kevyen liikenteen väylällä. Jos onni on myötä, vain pienempia luita on katkeillut. Heppa saattaa olla jo tallin pihamaalla, katsellen vaivaista vaellustasi kuin kysyen: No ka, mihnkäs jäit?
Ajatellaan sama tilanne uudelleen: liikenten pauhu, kaupungin sauhu, aatokset johdattaa maailmaan vain. Hevonen liikkuu allasi hallitusti, hillitysti.
Puusta kuuluu ti-tyy tai ehkä ti-ti-tyy.
– Apua, puuma, se syö mut, karjaisee Polle karaten altasi tunnetuin seurauksin.
Ei se puuma ole, ja hepo tietää sen yhtä hyvin kuin sinäkin, mutta milläs todistat!
Esko Heikkilä

Julkaistu 06.09.2017 09:51